Tuli käymään, juteltiin siinä tovi. Mietin, että mitä se kauppaa, ei mitään kuulemma, kunhan kiinnosti, että miten menee, oli ollut huolissaan viime aikoina minusta, en ollut pitäny tarpeeksi yhteyttä. Enpä olisi uskonut, että hän voisi olla mustasukkainen, sanoi tosin, että eipä se ole uskon asia. Ei missään nimessä.
Sovittiin, että tehtäisiin pian jotain hauskaa yhdessä, niinku vanhoina hyvinä aikoina, jotain mistä ei jäisi kerrottavaa jälkipolville. Ei sillä etteikö se olisi kertomisen arvoista vaan siksi, ettei sitä tohdi kertoa kaikkea mitä (yön) pimeydessä aina silloin tällöin tapahtuu.
Alakerran isäntä oli rikastunu viime näkemästä, vaikka ei se kauhean köyhä koskaan ollutkaan. Tarkemmin kun ajattelee niin päinvastoin. Kaveri kun vaan on niin vaatimaton, ettei sen ruokottomasta ulkonäöstä uskoisi minkä rahakasojen päällä hänki istuu.
Koitti siinä jotakin uhkapeliä ehdottaa, mutta kun tiedän, että sen peleissä pitää olla aina kunnon panokset ja olen tainnut jota hävitä sille liikaa niin en enää jaksanu innostua, sanoin vaan, että eiköhän meistä kumpikin tiedä, että kumpi siinä lopulta voittaisi.
Nauroi vaan partaansa sille.
Ja lähtihän se siitä sitten omia aikojaan taas takaisin alakertaan, pyysi kutsumaan uudestaan, jos olisin apua vailla. Vieläkin kuulen kuinka askeleensa kopisivat hieman liian kovaa lautalattiaani vasten.
Sitten huomasin, että aurinko olikin nousemassa.
Sovittiin, että tehtäisiin pian jotain hauskaa yhdessä, niinku vanhoina hyvinä aikoina, jotain mistä ei jäisi kerrottavaa jälkipolville. Ei sillä etteikö se olisi kertomisen arvoista vaan siksi, ettei sitä tohdi kertoa kaikkea mitä (yön) pimeydessä aina silloin tällöin tapahtuu.
Alakerran isäntä oli rikastunu viime näkemästä, vaikka ei se kauhean köyhä koskaan ollutkaan. Tarkemmin kun ajattelee niin päinvastoin. Kaveri kun vaan on niin vaatimaton, ettei sen ruokottomasta ulkonäöstä uskoisi minkä rahakasojen päällä hänki istuu.
Koitti siinä jotakin uhkapeliä ehdottaa, mutta kun tiedän, että sen peleissä pitää olla aina kunnon panokset ja olen tainnut jota hävitä sille liikaa niin en enää jaksanu innostua, sanoin vaan, että eiköhän meistä kumpikin tiedä, että kumpi siinä lopulta voittaisi.
Nauroi vaan partaansa sille.
Ja lähtihän se siitä sitten omia aikojaan taas takaisin alakertaan, pyysi kutsumaan uudestaan, jos olisin apua vailla. Vieläkin kuulen kuinka askeleensa kopisivat hieman liian kovaa lautalattiaani vasten.
Sitten huomasin, että aurinko olikin nousemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti