Media, poliisit ja terveydenhuollon ammattilaiset puhuvat huumeiden viihdekäytöstä. Ja moni niin sanottu viihdekäyttäjä kokee asian itsekin noin. Kiva raskaan työviikon päätteeksi vähän nollata tai juhlia porukalla onnistumisia vetämällä kallista designerhuumetta, jos perinteinen kokaiini ei maistu tai sitä ei just ole saatavilla.
Mutta ei sellaista asiaa ole olemassa kuin viihdekäyttö. Kaikki siihen tuntuu uskovan, mutta maailmassa on laskentatavasta riippuen tuhansia uskontoja/uskomuksia eikä sekään silti tee vielä uskon asioista totta.
Huumeiden viihdekäyttö on vähän sama kuin vaikka Hermèsin käsilaukut. Tai Patek Philippen kellot. Tai mikä vaan millä ihminen koittaa paeta itseään ja täyttää reikää sielussaan. Ei onnellisuutta voi ostaa eikä kemiallisesti sydämeen tuottaa. Hyvää oloa hetkellisesti saa aikaan, sen tietää kaikki. Mutta sellaista aitoa rauhaa, seesteistä eheytynyttä minäkuvaa ei saa merkkitavaroilla eikä viihdekäytöllä. Ei, vaikka kuinka yrittää aina uudestaan ja uudestaan.
Viihdekäytön sijaan pitäisi puhua surun lakaisemisesta maton alle.
Merkkilaukkujen sijaan pitäisi puhua siitä miksi omaa statusta pitää yrittää nostaa muiden silmissä.
En osaa sanoa miksi ihmistä pidetään älykkäänä eläimenä.
Mimosa-cocktailia voidaan tarjoilla etiketin mukaan brunssilla. Siis pelkistetysti joissain tilanteissa on vaan ok dokata aamupalalla. Miksi meillä on näin kova tarve olla sekaisin ja tehdä se tällaisen itsepetoksen kautta, että rakennetaan tilanne, jossa se onkin yhtäkkiä hienoa ja ylellistä olla tokkurassa.
En osaa sanoa miksi ihmisistä pidetään.
