Otetaan kaksi puhdasta lasia ja täytetään ne puhtaalla, raikkaalla lähdevedellä. Täydellisen kylmää ja se vesi on kuin nestemäistä timanttia, niin virheetöntä. Sitten kaadetaan ne vedet ämpäriin, joka on täynnä sianpaskaa. Sekoitetaan ja annetaan ajan kulua.
Pyydetään sen jälkeen erottelemaan puhdas vesi takaisin laseihin. Mahdotonta sanoisi moni. Ja he olisivat oikeassa. Mutta se ei estä silti sinua tekemästä tuota veden kaatamista. Se, että virhe on ilmeinen ja lopputulos ennustettavissa ilman taikavoimia ei estä sinua tekemästä tuota virhettä. Ja koska historiasta ei opittu mitään niin tuskin huominenkaan tuo valoa tähän järjettömyyteen.
Mikä motiivi tälle kaikelle on? Missä on se syy mikä auttaisi ymmärtämään tällaista? Ei sitä ole, tai ei ainakaan järjellisten ihmisten todellisuudessa. Mutta sinä elätkin itse luomiesi demonien piinaamana. Oma erinomaisuutesi estää sinua näkemästä mitään muuta kuin keinotekoisesti valkaistujen hampaidesi aiheuttaman kiiltävän hymyn.
Hintalappu on suuri, mutta ei sillä ole väliä. Inhimillinen kärsimys on ihmisen osa. Menestys itse asiassa on paholaismaista. Mitä paremmin menee niin sitä enemmän saatana taputtaa käsiään yhteen. Mitä rikkaampi on, sitä suuremmalla syyllä perkele kunnioittaa sinua. Jos varakas välittäisi niin hän ei antaisi naapurin kuolla nälkään. Siksi kärsimys on käsikirjoitettu tähän näytelmään niin olennaisesti. On vale väittää, etteikö toisen onni ole joltain toiselta pois - joskus se yksinkertaisesti on toiselta pois. Kuinka usein? -Riippuu keneltä kysytään ja milloin.
