Sesse oli ihan loisto tapaus ja mun paras ystävä. Pitää ymmärtää, että silloin elettiin 90-lukua, kun kaikki tää tapahtui. Se oli erilaista aikaa, hankala nykyihmisen edes ymmärtää. Silloin lapsilla oli kaunis käsiala ja vihkojen marginaalissa oli piirrustuksia mitä nyt kukin oppitunneilla tuli tuhertaneeksi. Eikä se ollut mitään viatonta aikaa. Oli silloinkin pahuutta. Oli päihteitä, tappeluita ja kostonhimoa. Mutta ei silloin ollut muuntohuumeita tai pyssyjä jengeillä.
Se aika oli enemmän sellaista yhtenäisyyden aikaa. Ei ollut pieniä alagenrejä populäärikulttuurissa, kaikki tykkäs suunnilleen samoista asioista. Tai jos ollaan ihan rehellisiä niin oli silloinkin joitain outoja yksittäisiä friikkejä. Mutta sellaset hakattiin sitten välituntien aikana takaisin ruotuun. Eikä se väkivallan käyttö ollut sellasta holtitonta niinku nykyään, että jonkun teräaseen kanssa tapetaan ihminen lopullisesti. Tai jos ollaan ihan rehellisiä niin ihmistä on vaikea olla tappamatta muuten kuin lopullisesti.
Joka tapauksessa ne ketkä silloin eli niin tietää kyllä, muut voi uskoa legendoja, joita legendat tuolta ajalta kertoo. Ite vietin varmaan liian paljon aikaa Sessen kanssa. Oikeastaan kaiken vapaa-ajan, poislukien vaikkapa rippileirin, joka sekin muuten kesti silloin kaksi viikkoa. Veikkaan, että se oli pisin aika mitä oltiin erossa Sessen kaa 90-luvulla.
Sesse oli ihan loisto tapaus oikeesti. Kaamee sählä. Sille oli aina tärkeetä, että sillä oli sitä yhtä tiettyä huulipunaa. Ja farkut, ne oli varmaan näin jälkikäteen pari numeroa liian pienet Leviksen 501:set ja kyl Sessekin sen varmaan ite ties, mutta se ehkä nautti liikaa siitä, kun sen takapuolta ihailtiin aika hävyttömän julkisesti kaupungilla. Tää kun oli aikaa myös ennen Metoo:ta. En tiedä mistä Sesse tuli mieleen kaikkien näiden vuosien jälkeen, en edes tiedä miten sillä menee tai mikä pahinta, onko se edes elossa enää. Sesse oli sellanen, jonka kanssa ei tarvinnut olla mitään. Riitti kun oli siinä. Välillä se nauroi niin, että koko kroppa tärisi, ja välillä se katosi kesken illan eikä kukaan oikein tiennyt minne
Hymyilyttää silti, tulvii muistoja mieleen. Sessellä piti olla aina sitä yhtä tiettyä pinkkiä huulipunaa, joka kuulemma maistu ihan mansikalle, mulla on mielikuva vahva siitä hyvin voimakkaasta esanssisesta ällömakeesta mansikan tuoksusta. Sesse joi paljon siideriä, päärynäsidukkaa piti saada joka perjantai, muuten discon pihalla ei kuulemma pystyny oleen. Silloin kai tyyliin kaikki joi. Ja Sesse poltti, se oli vihreä Belmont, mentolin makuinen, kuulemma ei niin pahasti hengitys haissut, mutta ehkä tossa on ripaus itsepetosta mukana.
Mä pidin Sessestä, kaverina tosin. En mä osaa sanoa kuinka suosittu Sesse oli edes lopulta sitten poikien keskuudessa. Tiedän, että se oli muutaman päärynäsidukan jälkeen kova pussaileen ja aika monta kertaa muistan, että fritsut kaulassa sai näkyä, silloin ei tarvinnu hävetä niitä. Ja sitten mä muistan yhden kerran ku en koko viikonloppuna nähny Sesseä, silloin ei ollu kännyköitä millä tavoittaa, kävin niiden kotonakin, mut ei siellä tiedetty ja sit sunnuntaina törmättiin kaupungilla. Oli kuulemma ollu jonkun viiskytvuotiaan miehen kanssa hotellissa viikonlopun. Kaamee morkkis, ymmärrän, käytiin kyl läpi kaikki mitä tapahtu yksityiskohtia myöten, mut en todellakaan ala kirjoittaan niitä tähän. No me käytiin sit ihan Anttilasta hakemassa sille uudet alusvaatteet ennen ku se pysty meneen takas himaan.
Opettajat ei pitäny Sessestä. Munkin ois kuulemma ollu hyvä etsiä muita, parempia kavereita. Eikä mun porukat tykänny, jos vaik olin yötä Sessellä. Ja silloin se oli mun mielestä liioittelua mun porukoilta, mutta hassua miten en enää aattele niin. Mut ei sitä silloin nuorena osannu nähdä asioita samalla tavalla ku nyt vaikka. Toki mä ymmärrän mun porukoita nyt ihan sikahyvin. Sessen oikea nimi oli Seppo ja hän täytti 42 vuotta heti yheksäkytluvun alussa.
