Oh wow

 Mitään mitä me teemme ei jää historiaan. Me kuolemme ja se on siinä. Ja me kuolemme joko marttyyreina tai rikollisina. Ja joskus katsojan näkökulma on se mikä erottaa nuo kaksi määrettä toisistaan. Meitä punnitaan tekojemme kautta, ei aikomustemme. Ja kaikista meidän teoistamme vain murto-osa on puhtaita, moraalisesti täysin oikein ja epäitsekkäitä.

Ja jotain mitä haluaisin opettaa lapsilleni: Katumus ei aina tuo armoa. Anteeksianto ei ole taattua. Eikä mitkään hyvät teot hyvitä aikaisempia pahoja tekoja. 

Ei enää valheita. Ei enää oman nahan pelastamista. Sen sijaan antautuminen ja vastuun ottaminen. Ei valheita, koska elämä itsessään on rehellistä. Se on julmaa, mutta rehellistä. Ihmiset sen sijaan ovat taipuvaisia petokseen, ennen kaikkea itseään kohtaan. Ja ihmiset ovat viime kädessä pehmoja, hyvin harva on loppuun asti julma.

Muista siis, et voi paeta itseäsi. Et voi hallita tarinaa siitä kuka olet. Ja lopulta mitään suuria viimeisiä sanoja ei ole kirjoitettu sinulle. Älä siis jahtaa sovitusta äläkä odota lunastusta. Keskity siihen, että tarvitsisi mahdollisimman vähän katua. Ja että se vähäisyys kestäisi päivänvalon. 

 

Betrayal through my skin

Matka pisteestä A pisteeseen B on yhtä pitkä kuin matka B:stä A:han. Paitsi että ei... Otan esimerkin. Hyvä ihminen voi muuttua pahaksi. Helpostikin. Riittää kun tarpeeksi tapahtuu asioita, jotka jättävät näennäisesti hyvät vaihtoehdot pimentoon ja vain pahat teot ovat pöydällä. Silti pahan ihmisen muuttuminen hyväksi on paljon työläämpää. Ensinnäkin anteeksiannon saaminen. Ehkä muut vielä unohtavat ja ovat valmiita antamaan toisen (tai kolmannen... tai neljännen... tai sadannen...) mahdollisuuden, mutta miten antaa itse itselleen anteeksi. 

Mutta ei anteeksianto tai saaminen ole vielä sama kuin muutos hyväksi. Tarvitaan jotain aitoa. Tarvitaan harjoituksia. Tarvitaan yrityksiä. Tarvitaan sitä, että lopetetaan selittelyt. Lopetetaan jälkikäteen viisastelu. Lopetetaan tekosyiden keksiminen. 

Ja niiden esittäminen. 

Ja niihin uskominen.

Mutta miksi pahat haluavat muuttua hyviksi? Ja miksi hyvien muuttuminen pahaksi tapahtuu usein ihan vahingossa? Miksi kukaan ei kohoa pyhimyksen asemaan puhtaasti sattumasta?  

Jatketaan tästä joskus. 

 

Betrayal under my skin

 Kahdeksan vuotiaana näin sudet. Ne näyttivät jättimäisiltä, mutta helposti lapsen silmissä pelottavat hetket saavat kohtuuttoman perspektiivin. Joka tapauksessa seisoin yksin tien vieressä kun ne ilmestyivät ääneti keskelle tietä. Niitä oli kolme, keskellä seisoi kaikista isoin, luihun näköinen. Kaksi muuta pyörivät sen ympärillä kuin odottaen komentoa mitä seuraavaksi. Talvi oli ollut kylmä ja niillä oli varmasti nälkä. Meidän kaikkien neljän hengitys huurusi ilmassa. Jähmetyin paikalleni, en tosiaan osannut tehdä mitään, en kääntää selkää, en kävellä rauhallisesti pois paikalta tai yhtään mitään muutakaan. Tuollaisina hetkinä aika kuluu tai on oikeastaan kulumatta. Mietin vanhempiani siinä hetkessä, kuinka minulla oli ikävä heitä. Mietin kuinka isäni olisi osannut tehdä jotakin.

Eikä se ollut viimeinen kerta elämässä, kun kohtasin liian isoja vaikeuksia. Sen jälkeen tai oikeastaan vasta sen jälkeen eteen osuivat kärsimyksistä pahimmat. Ja tiedostan, että aiemminkin olen valittanut kaikesta kurjuudesta ja taakasta mitä kannan. Mutta en ole ollut täysin rehellinen. Minä nimittäin ansaitsen kaiken sen hankaluuden mitä kohtaloksi kutsutaan. Minä olen ihan omilla teoillani sekä tekemättä jättämisillä luonut tämän teoksen, jota elämäkseni kutsun.

Niin paljon helpompi syyttää muita. Olla katkera. Olla vihainen ja hautoa kostoa. Ei muita kiinnosta oikeasti. Itse olisin voinut toki toisin tehdä. Mutta syytän masennusta. Syytän olosuhteita. Syytän ylipainoa. Syytän yksinäisyyttä. Syytän pinnallista ajankuvaa. Syytän mitä tahansa muuta kuin itseäni. Ihan kuin kenelläkään muulla olisi ollut aikaa tai mahdollisuutta rakentaa elämääni. Aina sanotaan, ettei uhria saa syyllistää. Mutta minä syyllistän itseäni. Ja minä teen itsestäni uhrin. Mitä teen itsestäni uhrilahjan ja varoittavan esimerkin. Kerrankin jotain hyvää. Kerrankin jotain konkreettista.

Ehkä sitten sudet lakkaavat ulvomasta sisälläni. 

 

Betrayal over my skin

Otetaan kaksi puhdasta lasia ja täytetään ne puhtaalla, raikkaalla lähdevedellä. Täydellisen kylmää ja se vesi on kuin nestemäistä timanttia, niin virheetöntä. Sitten kaadetaan ne vedet ämpäriin, joka on täynnä sianpaskaa. Sekoitetaan ja annetaan ajan kulua. 

Pyydetään sen jälkeen erottelemaan puhdas vesi takaisin laseihin. Mahdotonta sanoisi moni. Ja he olisivat oikeassa. Mutta se ei estä silti sinua tekemästä tuota veden kaatamista. Se, että virhe on ilmeinen ja lopputulos ennustettavissa ilman taikavoimia ei estä sinua tekemästä tuota virhettä. Ja koska historiasta ei opittu mitään niin tuskin huominenkaan tuo valoa tähän järjettömyyteen. 

Mikä motiivi tälle kaikelle on? Missä on se syy mikä auttaisi ymmärtämään tällaista? Ei sitä ole, tai ei ainakaan järjellisten ihmisten todellisuudessa. Mutta sinä elätkin itse luomiesi demonien piinaamana. Oma erinomaisuutesi estää sinua näkemästä mitään muuta kuin keinotekoisesti valkaistujen hampaidesi aiheuttaman kiiltävän hymyn. 

Hintalappu on suuri, mutta ei sillä ole väliä. Inhimillinen kärsimys on ihmisen osa. Menestys itse asiassa on paholaismaista. Mitä paremmin menee niin sitä enemmän saatana taputtaa käsiään yhteen. Mitä rikkaampi on, sitä suuremmalla syyllä perkele kunnioittaa sinua. Jos varakas välittäisi niin hän ei antaisi naapurin kuolla nälkään. Siksi kärsimys on käsikirjoitettu tähän näytelmään niin olennaisesti. On vale väittää, etteikö toisen onni ole joltain toiselta pois - joskus se yksinkertaisesti on toiselta pois. Kuinka usein? -Riippuu keneltä kysytään ja milloin.

 

Strange colors color the sky

Vanha juttu, ei mikään etusivun uusiksi pistävä patenttia vailla oleva ja maailmaa välittömästi parantava juttu. Ei siis mikään neron leimaus.

On siis olemassa neron leimaus ja sitten älykkyysosamäärältään keskitasoisia tavallisen ihmisen leimauksia. On toki olemassa tyhmän leimaus, mutta niistä ei seuraa mitään mielenkiintoista, korkeintaan joku internetilmiö tai poliittinen kohu. 

Mutta se asia. Välillä kiistellään siitä onko kuoleman jälkeen elämää. Ja se on väärin. Sillä ei tämä ole elämää mitä me nyt vietämme. Tämä on kiirastuli. Varsinainen elämä oli ennen tätä ja jos päädyit tänne niin taivaspaikkasi ei nähtävästi ole vielä varma. Ja katsotaan nyt rauhassa jatkatko hölmöilyä edelleen vai aiotko ottaa opiksi. Miksei koskaan kiistellä siitä onko elämän jälkeen kuolemaa?

Ja se toinen asia. Tiedemaailmassa, paikka jonne kerääntyy meistä kaikkein viisaimmat, ei olla päästy yksimielisyyteen siitä mikä olisi paras ja pätevin tapa mitata älykkyyttä. ÄO-mittari on tällä hetkellä eniten kannatusta saava, mutta ei näitä asioita pitäisi joutua kyseenalaistamaan. Miten helvetissä ihmiskunta on niin tyhmä, ettei se tiedä miten mitata omaa tyhmyyttään? (Korjaan, miten tässä kiirastulessa ihmiskunta on niin tyhmä?)

Kolmas ja viimeinen asia. Monissa maissa, joissa perinteisesti on ÄO ollut korkealla tasolla niin se on alkanut laskemaan. Ja tähänkään ei olla syytä löydetty. On väitetty sen johtuvan maahanmuutosta, mutta kun asiaa on tutkittu niin silläkään ei ollut vaikutusta tilastoihin. Ja tämä muutos ÄO:n laskussa on alkanut jo 2000-luvun alusta. 

Aika outoa, että samaan aikaan kun me siirryimme internettiin massoittain niin tilastoissa alkoi ÄO massoilla laskemaan. 

Jään katsomaan taivaanrantaan, jos viimeiset valonsäteet saisivat tämän edes näyttämään kauniimmalta. 

 

Humpty Dumpty was a loose cannon

 Edes John Whiteside Parsons ei voinut aavistaa mihin tämä kaikki tulisi päättymään. Ja kunpa elämässä voisi painaa pysäytysnappia ja hetkeksi lopettaa kaikki liike. Voisi ihailla näitä yksityiskohtia juuri hetkeä ennen tuhoa. Ja se mitä tapahtuu yksilölle, tapahtuu koko ihmiskunnalle. Kun tavallinen ihminen on lähellä tähteä niin hän harvoin osaa käyttäytyä järkevästi. Saattaa punastella, empiä lähestyä tai saada sanottua mitään järkevää. Ihminen sekoaa, jos yllättäen törmää johonkin tähteen kadulla (ja nyt ei puhuta some-tähdistä vaan oikeista karismaattisista ja lahjakkaista yksilöistä). 

Mutta samoin käy ihmiskunnan. Me elämme tällä planeetalla ja emme osaa elää lähellä oman aurinkokuntamme tähteä. Avaruus, joka sinänsä on aika kylmä paikka, vain hieman absoluuttista nollapistettä lämpimämpi, ei kuitenkaan jäädytä meitä, eikä ihmiskunta palellu kuoliaaksi.

Ei, me hikoilemme itsemme hengiltä tämän tähden lähellä. Me kärvistelemme helteissä, koska emme osaa elää ja käyttäytyä järkevästi. Juoksemme kovempaa, kun pitäisi pysähtyä ja rauhoittua. Enkä minä koita ennustaa tähdistä tulevaa, enkä ennustaa muutenkaan. Ei okkultismi toimi. Sano yksikin elämässään menestynyt okkultisti. Crowley kuoli hylättynä, Parsons sekasorron keskellä vietti viime hetkensä eikä Austin Osman Spare sen paremmin saanut magiastaan itselleen etua. Ainoa, joka edes hieman on hyötynyt on Hubbard, mutta hänenkin menestys perustuu enemmän manipuloinnille kuin magialle.

Joku voisi sanoa, että Steve Jobs menestyi, hän oli kiinnostut Zen-buddhalaisuudesta tai Isaac Newton, joka painovoiman ohella harjoitti alkemiaa tai vaikka Carl Jung, joka ei kaihtanut symbolien käyttöä mielen ymmärtämiseksi.

Mutta näissä on eroja. Se, että elää yhteiskunnan ulkopuolella tai pakoilee vastuitaan muuten tai on jollakin tavalla itsetuhoinen (kuitenkaan olemaan kykeneväinen tekemään äkillistä itsetuhoista tekoa), ei vielä tarkoita sitä okkultismi olisi pelastusrengas johon kannattaa tarttua. Jos okkultismia haluaa harjoittaa niin sitä pitää käyttää luovuuden työkaluna, eksistentialismin selityksien kartoittajana eikä pidä menettää kosketusta todellisuuteen.

Seuraavaksi lyhyt oppimäärä okkultismista nykyajassa: 

Moderni okkultismi – suunnitelma eheälle ihmiselle

 

1. Tavoite: ei pakoa vaan ymmärrystä

Modernin okkultismin päämääränä ei ole todellisuuden pakoilu tai kaiken hallinnan illuusio, vaan:

• Itsetuntemuksen syventäminen

• Symbolisen ajattelun kehittäminen

• Merkityksellisyyden löytäminen sielläkin, missä järki ei riitä

Moderni okkultismi on siis eräänlainen elämän metafyysinen psykologia, ei "taikuuden harrastus".

---

2. Metodit:

Käytetään perinteisiä okkultistisia elementtejä psykologisesti ja esteettisesti, ei kirjaimellisesti:

Rituaalit → Tietoiset siirtymät ja intensiivinen keskittyminen

• Esimerkiksi oma aamuseremonia voi olla kuin "rituaali": kynttilä, tarkoituksen lausuminen, symboli.

• Ei yliluonnollista – vaan keskittyneen huomion koreografia.

Symbolit ja tarot → Arkkityyppien peilit

• Tarot voi toimia ei tulevaisuuden ennustajana, vaan tunnetilojen ja sisäisten ristiriitojen havainnointityökaluna.

• Jungilainen tulkinta: symbolit eivät ole maagisia, vaan psyyken kieli.

Myytit ja jumaluudet → persoonallisuuden osien allegorioita

• Hekate ei ole "oikea jumalatar", vaan heijastus siitä, kun olet risteyksessä elämässäsi ja kohtaat varjoja.

• "Demonit" voivat olla pelkoja. "Henget" muistoja, tunteita tai alitajunnan fragmentteja.

---

3. Arvot: ei dogmaa, vaan itseohjautuvuus

• "Know thyself" – Sokrateen kehotus, mutta okkultisessa sävyssä.

• Ei auktoriteettihahmojen palvontaa, ei hierarkioita. Ei mestareita, ei opetuslapsia.

• Terve kriittisyys on aina läsnä: mitään ei uskota sokeasti, eikä mitään suljeta pois pelosta.

---

4. Estetiikka: kauneuden ja syvyyden käyttö

Moderni okkultismi palvelee luovuutta ja esteettistä nautintoa:

• Mystinen kirjasto tai alttari voivat olla kuin taideteoksia, jotka kutsuvat hiljentymään.

• Musiikki, suitsukkeet, kalligrafia – ei magiaa, vaan syvä keskittynyt kauneus.

---

5. Yhteisö: samankaltaisten ajattelijoiden verkosto

• Ei lahkoa, vaan filosofinen keskustelupiiri tai symbolinen salaseura ilman salaisuuksia.

• Yhteys muihin luo turvaa ja palautetta. Yhdessä voidaan keskustella unista, rituaaleista, symboliikasta ja sisäisestä kasvusta.

---

                                                                            Yhteenveto:

Toimiva ja terve moderni okkultismi on symbolinen, esteettinen ja sisäinen matka, joka lisää itsetuntemusta, luovuutta ja yhteyttä toisiin – ilman että se vie sinut harhaan.

Se ei lupaa valtaa todellisuuden ylitse – mutta se auttaa elämään syvemmin todellisuudessa.

 

Power can appear as civilization

Käsitellään rauhassa rakenteellinen mitätöinti ja mitä se on.

Se tiivistetysti tarkoittaa sitä, että jonkun näkökulma, kokemus tai olemassaolo ohitetaan, alistetaan tai pidetään toissijaisena ei avoimen väkivallan, vaan kulttuuristen normien, sääntöjen, "tapojen" tai roolien kautta.

Esimerkkejä:

1. Kokouksessa ei koskaan kysytä hiljaisemman jäsenen mielipidettä.

   • Ei sanota suoraan "sinulla ei ole arvoa", mutta tekojen tasolla se on viesti.

2. Emotionaalinen reaktio (itku, suuttumus) tulkitaan epäammattimaiseksi.

   • Tällöin tunne torjutaan normilla, ei väitteellä.

3. ”Puhutaan faktoista, ei tunteista.”

   • Tunteet mitätöidään, vaikka ne voivat olla todellista ja tärkeää tietoa tilanteesta.

4. "Sovitaan, että ei jäädä vatvomaan."

   • Tärkeän aiheen käsittely lopetetaan sen varjolla, että se "häiritsee ilmapiiriä".

→ Rakenteellinen mitätöinti on usein sitä, että yksi näkökulma on hiljaisesti rakenteissa etuoikeutetumpi kuin toiset.

---

Kohteliaisuudella naamioitu passiivis-aggressio

Tämä on negatiivinen viesti esitetty ystävälliseltä kuulostavassa muodossa, jolloin vastaanottajaa voi olla vaikea vastustaa ilman että vaikuttaa "yliherkältä".

Esimerkkejä:

1. "Onpa sinulla tänään… persoonallinen tyyli!"

   • Kuulostaa kohteliaalta, mutta vihjaa kielteistä arviointia.

2. "Voi ei, minä en olisi osannut sanoa sitä noin... rohkeasti."

   • Todellisuudessa saatetaan sanoa: olit tökerö tai sopimaton.

3. "Sähän oot aina ollut niin tehokas – varmaan voit hoitaa tämänkin yksin."

   • Vastuu sysätään passiivisella painostuksella.

---

Empaattisesti ilmaistu manipulointi

Tämä on manipulointia, jossa tunnepuheella tai ymmärtäväisyydellä saadaan toinen tekemään jotain, mitä ei ehkä muuten haluaisi.

Esimerkkejä:

1. "Mä ymmärrän kyllä, että sä tarvitset omaa tilaa… mutta kyllä se tekee tosi kipeää, kun sä vedät rajan juuri nyt."

   • Puhuja sanoo ymmärtävänsä, mutta käyttää tunteitaan saadakseen toisen muuttamaan käytöstään.

2. "Mä haluan vaan meidän molempien parasta – siksi on parempi, että sä teet näin."

   • Oma etu puetaan molempien hyväksi.

3. "Totta kai saat sanoa ei – mutta muista, että se vaikuttaa meidän kaikkiin suunnitelmiin."

   • Ymmärtämisen naamion alla on uhkaus syyllisyydellä.

---

Miksi nämä ovat ongelmallisia?

Koska:

• Ne hämärtävät rajat avoimen ja piilotetun viestinnän välillä.

• Ne kieltävät vastareaktion, koska niihin vastaaminen näyttää helposti ylireagoinnilta.

• Ne ylläpitävät valtasuhteita, joissa toinen osapuoli säilyttää hallinnan ilman suoraa vastuuta.

   

  
  
   

 

Lose the disguise - Part II

 Jatkan vielä tuon 'Anteeksi VS Mutta' -säännön innoittamana kertomalla lisää epäterveitä tapoja kommunikoida. Jos et siis ole lukenut sitä juttua vielä niin ehkä kannattaa lukea se, jotta pääset kärryille nopeammin mistä on kyse, koska en jaksa avata näitä seuraavia haitallisia viestintäkeinoja yhtä uutterasti. Lyhyesti kyse on siitä, että ihmisten välisessä kommunikaatiossa on paljon sääntöjä, jotka voivat näyttää yksinkertaisilta ohjeilta, mutta joihin on usein sisäänrakennettu valtasuhteita, odotuksia ja normeja, jotka voivat vaikuttaa siihen, kenellä on oikeus puhua, miten ja millä ehdoin. 

Tässä joitakin esimerkkejä:

1. "Älä puolustele itseäsi"

• Pintasisältö: Ota vastuuta teoistasi äläkä selittele.

• Piilosisältö: Sinulla ei ole oikeutta kertoa omaa näkökulmaasi. Minä määritän, mikä on puolustelua ja mikä ei.

---

2. "Älä keskeytä"

• Pintasisältö: Kuuntele loppuun ennen kuin vastaat.

• Piilosisältö: Vain tietyillä ihmisillä on oikeus hallita puheenvuoroa. Joskus tätä sääntöä käytetään vaientamiseen.

---

3. "Älä tee itsestäsi uhria"

• Pintasisältö: Älä käännä keskustelua pois siitä, mitä olet tehnyt väärin.

• Piilosisältö: Sinun kokemuksesi ei ole tärkeä, ellet ensin täysin nöyrry. Voi estää haavoittuvuuden näyttämistä.

---

4. "Käytä minä-viestejä"

• Pintasisältö: Älä syytä toista, vaan kerro omista tunteistasi.

• Piilosisältö: Sinun täytyy ilmaista kipusi siististi, hallitusti ja emotionaalisesti turvallisesti — muuten et ole "kypsä". Tämä voi asettaa vaatimuksia tunnetaitojen tasosta tavalla, joka ei ole kaikille saavutettavissa.

---

5. "Ole rakentava"

• Pintasisältö: Älä valita, tarjoa ratkaisuja.

• Piilosisältö: Jos sinulla ei ole ratkaisua, sinulla ei ole oikeutta ilmaista tyytymättömyyttä. Tämä voi rajoittaa kritiikin esittämistä ja hyödyttää valtarakenteita.

---

6. "Tunne on totta, mutta se ei ole totuus"

• Pintasisältö: Tunteet ovat tärkeitä, mutta eivät aina objektiivisia.

• Piilosisältö: Sinun kokemuksesi voidaan ohittaa sillä perusteella, että se on "vain tunne". Tämä voi mitätöidä tunteiden sosiaalista ja tiedollista arvoa.

  
  
   

 

Lose the disguise

 Mäpä kerron kieroista tavoista käyttää valtaa. Aina sanotaan, että älä sano sanaa 'mutta' sanan 'anteeksi' jälkeen. Perusteluna siinä on se, että sillä tavalla vesittää oman anteeksipyynnön ja alkaa selittelemään tapahtunutta eikä ota itse vastuuta tapahtuneesta vaan syyttää kenties olosuhteita tai huonoa tuuria. 

Mutta...

Asia ei ole näin mustavalkoinen. Jos anteeksipyynnön esittäjältä evätään mahdollisuus käyttää 'mutta' sanaa on oikeasti vain tarkoitus nöyryyttää anteeksipyytäjää. On tarkoitus vain nauttia toisen katumuksesta ja katsella kuinka hän kärsii häpeästä. Sen sijaan, jos anteeksipyytäjä saa käyttää sanaa 'mutta' ja valaista näin tapahtuneen taustoja on mahdollisuus ymmärtää aidosti paremmin tätä katuvaista henkilöä. 

Sana 'mutta' ei saa anteeksipyyntöä vaikuttamaan automaattisesti epäaidolta, vaikka sinulle niin on aina uskoteltu. Sanan 'mutta' käyttö ei poista sitä mahdollisuutta, etteikö vastuuta voisi edelleen kantaa täysin. Annan esimerkin. Olet tappanut naisen. Kohtaat vihaisen ja surevan puolison - tai no tässä vaiheessa lesken. Sanot hänelle, että: "Tapoin vaimosi, anteeksi - mutta - hän oli juuri kirveen kanssa murhaamassa teidän lapsia ja näin sain säästettyä heidän henkensä."

Ilman 'mutta' sanaa sureva leski ei olisi koskaan ymmärtänyt tekoasi. Saatat olla pahoillasi siitä mitä teit, mutta oli vain reilua kaikille osapuolille, että toit totuuden tapahtuman taustoista esille. Esimerkki oli kärjistetty, mutta tein niin ajan säästämiseksi. Huomaa siis jatkossa, jos sinulta evätään 'mutta' sanan käyttö, että kyseessä voi olla aie vaientaa sinut tai muuten kontrolloida sinua. Ja tärkeä myös muistaa, että anteeksipyytäjällä on oikeus omaan kokemukseensa ja on kaikille parasta edes vähän yrittää ymmärtää anteeksipyytäjän kokemuksen konteksti.

'Mutta' sana ei siis aina ole puolustelua. Joskus se on yritys rakentaa yhteys. Se voi olla yritys korjata rikki mennyt kommunikaatio. 

Viestinnässä on aina vallankäyttöä, ja tämä "ei muttaa" -sääntö voi olla tapa asettaa toinen osapuoli alempaan asemaan. Jos vastaanottaja ei ole valmis kuulemaan toisen puolta, vaan vaatii puhdasta anteeksipyyntöä ilman selityksiä, se voi olla tapa hallita keskustelua ja ylläpitää valta-asemaa.

Aito vuorovaikutus antaa tilaa molemmille osapuolille.

Terve vuorovaikutus ei vaadi pelkkää alistumista eikä myöskään puolustelua. Sen sijaan se sallii:

• anteeksipyynnön

• vastuunkannon

• ja tilan selitykselle, jota ei automaattisesti tulkita puolustukseksi.

  Yritetään siis kuunnella toista ja mitä toinen koittaa sanoa. Yritetään ymmärtää toista ja maltetaan, vaikka heti yhteistä säveltä ei löytyisi. Tehdään tämä, vaikka toinen ei osaisi käyttää oikeita sanoja, termejä tai hallitsisi kaikkia niitä hienoja tapoja mitä sinulla itsellä on kommunikoida.

  Ja jos sanat loppuvat kesken niin sitten puhuvat nyrkit. 

  
  
   

 

Man on a mission to the power of two

Tämä tapahtui kylmän sodan ollessa kuumimmillaan. Vuosi oli 1978 tai 1979, niin tai näin niin silloin agenttityössä ja tiedustelussa korostuivat henkilökohtaiset ominaisuudet, koska teknologia oli alkeellista, kankeaa ja sangen epäkäytännöllistä. Datan hankkiminen vastapuolelta vaati siis kovia hermoja, tarkkoja aisteja ja kykyä pysyä roolissa. Pahimmillaan peiteoperaatiot kestivät vuodesta kahteen ja sinä aikana valheiden verkko mitä oli kudottu vastapuolen luottamuksen ansaitsemiseksi oli kasvanut jo järjettömiin mittoihin. 

Ja eihän tämä vakoojatyö rajoittunut vain valtiolliselle tasolle vaan suurimpien kaupunkien poliisivoimissakin piti harjoittaa milloin minkäkinlaisia hähmäisiä ja salaisia operaatiota. Yksi turhin tapahtuma, joka kyllä tarkkaan dokumentoitiin sattui siis ennen kuin vuosikymmen vaihtui 80-luvun juppiaikakaudelle. Paikkana oli laitapuolen kulkijoidenkin suosima kapakka, aikanaan ihan kuuluisa juottola nimeltään 'Four Wheel Chair'.

Siellä tapasi viettää aikaa myös etsivä McMakkonen. Usein työtehtävien vuoksi, mutta toisinaan vapaa-ajallaankin, koska mihinkä sitä alaston myyrä karvoistaan pääsisi. Sitä paitsi eihän koskaan voinut tietää milloin kapakkaan saapuisikin jokin vastapuolen iso tekijä, joka kenties sitten rommipäissään sattuisi ohi suunsa lepertelemään.

Olipa se sitten työaikaa tai juuri minuutilleen vuoron päätteeksi niin McMakkonen istui vakiopaikallaan ja kumosi herra ties monettako tuoppia keskiolutta alas kurkustaan ja samalla jättäen hänen tuuheisiin viiksiin valkoisen raidan oluen vaahdosta. Hänen pöytäseurueensa vaihteli ja tuona kirottuna ehtoona vieressä istui varsin vantteran oloinen herrasmies.

He juttelivat aluksi miesten urheilusta, sivusivat tunnustellen politiikkaa kiroten liberaaleja ja satunnaisesti taputtelivat ohi kävelevän tarjoilijan gluteus maximuksia. McMakkosen kanssa ajatuksia oli vaihtamassa herra Antero Carrington. Ja hän oli mukavaa vaihtelua sillä hän oli varsin hyvin kartalla siitä mitä maailmalla tapahtui ja mistä kaikesta oli idän kauppaa kiittäminen. Eikä varsinaisesti ollut haittaa siitäkään, että selkeästi hänen käsistään näki hänen tehneen muutakin kuin käännelleen kirjojen sivuja. Ja juomavalintakin oli osuva, jaloviinaa upposi sitä tahtia mitä normaalisti vastasyntynyt vasikka imee maitoa utareesta.

Parasta - tai pahinta - oli se, että varttia ennen valomerkkiä tämä kaksikko vihdoin pääsi asiaan. Selvää oli, että porvareille piti saada kannatusta enemmän ja ympäristöliikkeen kannatuksen kasvussa nähtiin selvä merkki sille, että huumeista tulisi ennemmin tai myöhemmin vitsaus, josta eroon pääsy ei olisikaan enää sitten niin helppoa. 

Eikä siinä mitään. Mielipiteitää saa olla ja niin saa jakaakin. Ongelma tässä vain oli se, että McMakkonen ei ollut vilpitön. Hän oli koko illan juomisestaan huolimatta ollut tiedustelukannalla ja sepittänyt kaiken kertomansa vain ansaitakseen Carringtonin luottamuksen. Kimurantin tästä tilanteesta teki se seikka, että Carrington oli tismalleen samalla asialla. Hän oli kaikesta alkoholimäärästä huolimatta kutonut hyvin harjoitellun valheellisen näytelmän ja esittänyt sen palkinnon arvoisesti. Molemmat herrat kättelivät illan päätteeksi, ajoivat kotiinsa ja välittömästi kaivoivat kirjoituskoneen esille sekä laativat raporttinsa illan tapahtumista. Molemmat toimittivat seuraavana aamuna raporttinsa omille esimiehilleen ja kummankin tuottama tilannekatsaus arvioitiin useilla tahoilla seuraavien viikkojen aikana. Aikanaan nämä tuotokset mapitettiin ja niitä säilytetään yhä visusti salaistakin salaisemmassa paikassa.