Tämä tapahtui kylmän sodan ollessa kuumimmillaan. Vuosi oli 1978 tai 1979, niin tai näin niin silloin agenttityössä ja tiedustelussa korostuivat henkilökohtaiset ominaisuudet, koska teknologia oli alkeellista, kankeaa ja sangen epäkäytännöllistä. Datan hankkiminen vastapuolelta vaati siis kovia hermoja, tarkkoja aisteja ja kykyä pysyä roolissa. Pahimmillaan peiteoperaatiot kestivät vuodesta kahteen ja sinä aikana valheiden verkko mitä oli kudottu vastapuolen luottamuksen ansaitsemiseksi oli kasvanut jo järjettömiin mittoihin.
Ja eihän tämä vakoojatyö rajoittunut vain valtiolliselle tasolle vaan suurimpien kaupunkien poliisivoimissakin piti harjoittaa milloin minkäkinlaisia hähmäisiä ja salaisia operaatiota. Yksi turhin tapahtuma, joka kyllä tarkkaan dokumentoitiin sattui siis ennen kuin vuosikymmen vaihtui 80-luvun juppiaikakaudelle. Paikkana oli laitapuolen kulkijoidenkin suosima kapakka, aikanaan ihan kuuluisa juottola nimeltään 'Four Wheel Chair'.
Siellä tapasi viettää aikaa myös etsivä McMakkonen. Usein työtehtävien vuoksi, mutta toisinaan vapaa-ajallaankin, koska mihinkä sitä alaston myyrä karvoistaan pääsisi. Sitä paitsi eihän koskaan voinut tietää milloin kapakkaan saapuisikin jokin vastapuolen iso tekijä, joka kenties sitten rommipäissään sattuisi ohi suunsa lepertelemään.
Olipa se sitten työaikaa tai juuri minuutilleen vuoron päätteeksi niin McMakkonen istui vakiopaikallaan ja kumosi herra ties monettako tuoppia keskiolutta alas kurkustaan ja samalla jättäen hänen tuuheisiin viiksiin valkoisen raidan oluen vaahdosta. Hänen pöytäseurueensa vaihteli ja tuona kirottuna ehtoona vieressä istui varsin vantteran oloinen herrasmies.
He juttelivat aluksi miesten urheilusta, sivusivat tunnustellen politiikkaa kiroten liberaaleja ja satunnaisesti taputtelivat ohi kävelevän tarjoilijan gluteus maximuksia. McMakkosen kanssa ajatuksia oli vaihtamassa herra Antero Carrington. Ja hän oli mukavaa vaihtelua sillä hän oli varsin hyvin kartalla siitä mitä maailmalla tapahtui ja mistä kaikesta oli idän kauppaa kiittäminen. Eikä varsinaisesti ollut haittaa siitäkään, että selkeästi hänen käsistään näki hänen tehneen muutakin kuin käännelleen kirjojen sivuja. Ja juomavalintakin oli osuva, jaloviinaa upposi sitä tahtia mitä normaalisti vastasyntynyt vasikka imee maitoa utareesta.
Parasta - tai pahinta - oli se, että varttia ennen valomerkkiä tämä kaksikko vihdoin pääsi asiaan. Selvää oli, että porvareille piti saada kannatusta enemmän ja ympäristöliikkeen kannatuksen kasvussa nähtiin selvä merkki sille, että huumeista tulisi ennemmin tai myöhemmin vitsaus, josta eroon pääsy ei olisikaan enää sitten niin helppoa.
Eikä siinä mitään. Mielipiteitää saa olla ja niin saa jakaakin. Ongelma tässä vain oli se, että McMakkonen ei ollut vilpitön. Hän oli koko illan juomisestaan huolimatta ollut tiedustelukannalla ja sepittänyt kaiken kertomansa vain ansaitakseen Carringtonin luottamuksen. Kimurantin tästä tilanteesta teki se seikka, että Carrington oli tismalleen samalla asialla. Hän oli kaikesta alkoholimäärästä huolimatta kutonut hyvin harjoitellun valheellisen näytelmän ja esittänyt sen palkinnon arvoisesti. Molemmat herrat kättelivät illan päätteeksi, ajoivat kotiinsa ja välittömästi kaivoivat kirjoituskoneen esille sekä laativat raporttinsa illan tapahtumista. Molemmat toimittivat seuraavana aamuna raporttinsa omille esimiehilleen ja kummankin tuottama tilannekatsaus arvioitiin useilla tahoilla seuraavien viikkojen aikana. Aikanaan nämä tuotokset mapitettiin ja niitä säilytetään yhä visusti salaistakin salaisemmassa paikassa.
