We are all on the spectrum

 On oikeastaan ymmärrettävää, että ihmiskunta ei löydä sopua. Me syyttelemme herkästi toisia osapuolia milloin mistäkin. Ja mitä kauempana vastapuolen arvomaailma on omastamme niin sitä tukalampaa on löytää yhteistä säveltä. 

Ongelma vain on siinä, että haaste ei rajoitu pelkästään ääriryhmien ääriajatteluun. Me nimittäin kaikki olemme ääriryhmiä. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Ja vielä tarkemmin meistä jokainen kompastuu ääriajatteluun jossakin asiassa. Meillä jokaisella yksilöllä on joku asia missä olemme ehdottomia. Meistä jokaisella on periaatteemme, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mutta on joku asia mitä emme tekisi mistään hinnasta. Ja taas toisaalta, jostain sopivasta korvauksesta me luovumme äkkiä suurimmasta osasta moraalikoodeistamme.

Ja samaan aikaan kaupat päättävät puolestamme mikä on sopiva annoskoko. Nakkipaketeissa on kymmenen nakkia. Maito myydään (yleensä) litroittain. Markkinatalous koittaa luoda mahdollisimman selkeät karsinat eri segmenteille ja sitten meidän ihmisten osaksi jää sovittaa oma elämämme niihin ennalta päätettyihin karsinoihin.

Meidän pitäisi tunnistaa omat ääriajattelumme ainekset. Meidän pitäisi olla valmiita hyväksymään se, että ei löydy toista täysin vastaavaa eettistä koodistoa omaavaa yksilöä. Ja ei näitä edes kukaan mieti. Riittää kun pääsee johonkin porukkaan mukaan missä joko vihataan jotain tai palvotaan jotain. Ja tällaisia porukoitahan sitten riittää, sopivasti voi vaihdella fiiliksen mukaan mihin viiteryhmään kulloinkin sulloutuu ja minkä asian puolesta on valmis selittämään mustan valkoiseksi ja tekemään paljon töitä, jotta toisenlainen näkemys jää vähemmälle huomiolle. 

Pitäisi luoda aate, joka on yksilöä suurempi.

Sellainen aate, joka hyväksyy ihmisten vajavaisuudet, mutta ei rajoita silti itseään aatteena. Sellainen aate, joka pyrkii hyvään ja karttaa pahaa. Ja noistakin kiistellään. Mikä on lopulta hyvää ja mikä pahaa. Mutta rehellisyys itseään kohtaan auttaa näkemään onko teoista ja sanoista millaisia seurauksia. Ja olisiko valmis asettumaan toisen asemaan ja miltä silloin tuntuisi.

Eikä kaikkia ihmisiä voi saada uskomaan hyvään. On psykopaatteja, sarjamurhaajia ja muita vallankäyttäjiä, joista ei koskaan tule kykeneviä ymmärtämään heikomman asemaa. Näitä yksilöitä ei voi pelastaa, mutta heidät voi eristää sitten meistä muista. On avaruudessakin mustia aukkoja, jotka tuovat ympärilleen vain pimeyttä ja tuhoa, mutta se ei estä silti avaruutta laajenemasta ja tuottamasta uusia ihmeellisen kauniita maailmoja.

 

Unified theory of something

 Aina kun joku kertoo millaista unta oli nähnyt niin kuulijoilla loppuu mielenkiinto. Unia ei voi selittää toisille muuta kuin otsikkotasolla. Tämän tiedostan ja silläkin uhalla kerron omasta unestani. Se ei ole oikeastaan vain uni vaan kyseessä on painajainen. Eikä mikään perinteinen painajainen missä tiputaan korkealta tai jokin outo olento jahtaa. Ei, tämä painajainen oli erilainen. Tuossa painajaisessa minä olin se painajainen. Minä olin kauhun keskipiste. Enkä minä ollut mikään satunnainen ilkeyden vaivaama henkilö vaan minä olin pahuuden riivaama. Täydellinen kaaoksen luoja ja epätoivon kylväjä. Annoin aina hetken aikaa ympärillä oleville ihmisille saada tilanne haltuun kunnes päätin sotkea kaiken. Ja en tehnyt sitä vapaasta tahdosta vaan tein niin, koska minun oli pakko. 

En nauttinut siitä yhtään. En saanut tyydytystä ahdistuksesta ja surusta mitä loin. Mutta tein niin, koska halusin kaiken tuhoutuvan. Oikeastaan aika mukavaa vaihtelua siihen mitä elämäni on normaalisti. Tavallisessa arjessa minä ajelehdin tilanteesta ja tapahtumasta toiseen vailla vaikuttamisen mahdollisuutta. Näennäisesti voin toki päättää minne suuntaan menen elämässäni, mutta vain näennäisesti. Isot suuntaviivat tulevat annettuna, olkoon sen takana suuri suunnitelma tai vain puhdas sattuma. Ei sillä ole merkitystä mitä päätän pukea päälleni, mitä ruokaa suuhuni laittaa tai kenelle puhun ja kenen kanssa vietän aikaa. Eikä se, että teen työni minkä olen valinnut tai puolisoni, jonka rinnalleni halusin ole merkki siitä, että minä oikeasti olisin vastuullinen tämän elämäni kulusta. Ei, pieni bakteeri vei sairaalaan, sairas läheinen tuhosi minulle rakkaan ihmisen, kollegani tuhosi narsismissaan koko tiimini työilmapiirin ja niin edelleen. 

On niin vähän mihin voi vaikuttaa ja niin paljon mihin vain pitää sopeutua.  

Virtual particles

 Hassua. 

Nähtiin kaupungilla, aurinko oli laskemassa ja kaikki oli juuri niin kaunista kuin vain tuollaisessa hetkessä voi olla. Yhtäkkiä lokkien rääkyminenkin kuulosti laululta. Tuuli jotenkin sopivasti ja pakokaasut eivät kutitelleet keuhkoja. Kaikki oli juuri oikein, mikään ei pelottanut, mikään ei tuntunut mahdottomalta. Ja sitten sinä tulit vastaan, se jotenkin kruunasi tuon illan, teki siitä täydellisen. Se pieni hetki kun katseemme kohtasi, silmämme näkivät toisemme, mutta aivomme eivät vielä tajunneet mitä juuri tapahtui. Se on pienen pienen hetki. Me näimme toisemme, mutta emme tajunneet näkevämme toisiamme. 

Sitä seuraa vilpitön hymy ja pitkä halaus, joka ei toki vedä vertoja sille kuinka pitkä aika on siitä kun viimeksi näimme.

Palaan vielä siihen hetkeen. Voi kun voisi pysäyttää ajan siinä kohtaa. Mieli ei sisäistä sitä minkä katse kertoo. Se on samanlainen hetki kuin on energialla juuri ennen kuin se muuttuu massaksi, Heisenbergin epätarkkuusperiaate mahdollistaa tällaisen. Riittävän lyhyessä ajassa energia lainaa itseltään itseään muodostaakseen hiukkasmaisen tilan, joka ei kuitenkaan ole todellinen hiukkasmainen tila, se on se hetki kun energia harjoittelee hiukkasmaisena olemista. Kuulostaa hallusinaatiolta, mutta tämä on ihan todellinen ilmiö kvanttifysiikassa, kyse on lyhytaikaisista olomuodoista, pieni murroshetki kun energia lakkaa olemasta puhdasta energiaa, väreilyä vailla tilavuutta, vain tullakseen massaksi johonkin kappaleeseen, joka tarvitsee tilaa ympärilleen. Eikä kyse ole yhdestä tietystä hetkestä, sillä kyse on hetkestä, jota ei voi havaita.

Sellainen oli hetki, kun melkein kävelimme toisiamme päin.  

As an old enemy

 Aikani koitin väistellä luoteja. Koko ajan hälytysvalmiudessa, oppinut siihen, että on vain kysymys hetkestä milloin taas tulitus alkaa. Saan nukuttua, mutten voi väittää etteikö räjähdykset ja hälytyssireenit tulisi uniinkin. Mutta siihenkin tottuu, sitä oppii elämään, vaikka unen laatu on täynnä sirpaleiden repimiä reikiä.

Sitä oppii ketteräksi väistellessään miinoja, kehittyy hyvät refleksit millä väistää päälle lentävää rojua. 

Ja kun tätä oli jatkunut tarpeeksi pitkään aloin epäilemään, että ehkä tässä ei ole kyse siitä, että ehtiikö sitä loputtomiin väistämään kohti uivaa torpedoa. Ja oikeastaan kyse oli siitä, että niitä kohti uivia torpedoja oli aina vähintään kaksi, kumpikin tuli eri suunnista ja ennemmin tässä piti päättää, että kummasta ottaa osuman.

Kunnes koitti oivallus, se iski kuin liekinheittimen luoma äkillinen kuumuus yön pimeydessä ja hauraassa hiljaisuudessa. Kohti suihkuava kuumuus ja kaikki muut äänet alleen hautaava kohina kertoivat sen. En minä ollut tässä väistämässä kohti tulevia torpedoja, jotka osuessaan räjähtäisivät helvetilliselle voimalla. 

Minä olin itse yksi niistä torpedoista. Minä olin se joka tässä räjähti. Kiisin seuraavaan kohteeseeni kuin noiduttu. Ainoa päämääräni oli tuho.  

White shadows

 

Markkinatalous on hyvästä. Oletko koskaan nähnyt surullista miljardööriä? Kyllä se on kuulkaa niin, että köyhät aina valittaa, milloin ei ole varaa ruokaan ja milloin ei ehjiin vaatteisiin. Mutta miljardöörit, ne ei valita koskaan. Ja ymmärtäähän sen, raha tekee onnelliseksi. Ja miljardöörit on ahkeria, niillä voi olla monta eri hallituspaikkaa ja pari toimitusjohtajan pestiä siinä sivussa. Mutta mitä tekee köyhä, sillä hajoo pää jo pelkästä yhdestä osa-aikaisesta työstä.

 

Ja ei pidä ymmärtää väärin. Kapitalismi todella lisää onnellisuutta. Mitä useampi miljonääri meillä on niin sitä enemmän meillä on onnellisia miljonäärejä. Ei kukaan tule onnelliseksi köyhtymisestä. Ei, vaikka joku idealisti niin saattaa väittää, mutta milloinka nuo heikot olisivatkaan olleet rehellisiä edes itselleen.

No miten sitten tullaan rikkaaksi? Sitähän tässä on arasteltu kysyä, mutta turhaan. Rikkaaksi tulee helposti. Pitää vain olla bisnesidea. Pitää luoda hypeä. Pitää olla osa ilmiötaloutta. Pitää käydä onnistuneita rahoituskierroksia. Pitää skaalautua. Pitää hallita dataa. Pitää orjuuttaa heikommassa asemassa olevia.

The difficulty of everything

Vaikea olla onnellinen, jos on koko ajan surullinen. Olisi miljoona syytä olla onnellinen ja toiset kaks miljoona syytä kiitollinen.

Mutta ei.

Mieltä painaa.

Painaa asiat mitä jäi tekemättä. Ja mitä tuli tehtyä. Sanat, jotka sanomatta jäi ja sanat joita huudeltiin, vaikka parempi olisi ollut olla vaiti. Tuli yritettyä liikaa ja tuli luovutettua liian helpolla. 

Mutta nuo eivät ole aitoja syitä suruun. Nuo ovat vain tekosyitä. Tekosyitä on helpompi keksiä. Tekosyitä on helpompi kestää. Niiden kanssa oppii elämään. 

Mutta ne aidot syyt. Ne, jotka oikeasti aiheuttavat seurauksia. Niitä joiden takia tässä kannetaan vastuuta, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Kun helppohan se on vierestä huudella, että tee näin ja ole noin. Helppohan se on terapeutin varata uusi aika ensi viikolle ja helppohan se on sydänystävän tarjota taas uus nenäliina, kun vanha on kyynelistä likomärkä. Helppohan se on siinä vierellä olla ja tukea ja ymmärtää. Se on niin tavattoman helppoa olla apuna, kun sitä tarvitsee. Se on niin helvetillisen helppoa sanoa missä tuli mentyä vikaan. Sen vikaan menemisen kai keksin itsekin ilman eri miettimistä. Polku meni ja haarautui. Jalat meni tonne, vaikka mieli olisi halunnut mennä tänne. Se on niin selvää missä mentiin vikaan, missä askeleet vei harhaan.

Askel painaa.

Painaa koska niitä tuli otettua monta. Liian monta, liian kovaa. Askeleet, jotka veivät kauemmas sinusta. Vai veivätkö ne minut kauemmas, se on vissiin yks ja sama miten sen ajattelee jälkikäteen. Muuta tässä olekaan enää. Pelkkä jälkiviisaus. Toivon silti, että kukaan ei seuraa jälkiäni. Helppo seurata. Verivanaa. Syyllisen luo vie tuo punaisten tippojen värittämä polku.

Omatunto painaa.

Ja siitäkin muutama näsäviisas rivi. Muutama sanaleikki, jotka osoittavat, että hän on tajunnut, mutta hän on itseironinen. Hän kokee olevansa ainutlaatuinen, mutta oikeasti hän on samaa kärsivää keskiluokkaa, joka halpahalleissa pyörii lauantaisin. Hän on sitä ihan samaa jengiä, joka kuuntelee radiosta sitä kanavaa, joka soittaa ne tutuimmat laulut.

Aseen piipun ohimolle painaa. 

Sormi liipasinta painaa.

Ei mikään paina.

Ei enää koskaan. 

An XXL-sized weight loss pill bottle

Mulla oli joskus työkaveri.

Sillä meni kaikki hyvin, mitä nyt Nizzan lomareissulla rahaa paloi pari tonnia enemmän kuin piti. Mutta ei sekään ollu mikään katastrofi, päinvastoin ihan hauska juttu ja merkki siitä, että taas tuli tulevaan elämäkertaan yks rempseä rellestelysivu lisää kirjoitettua kuin itsestään. Hoikka mieshän tuo oli, sais olla enemmän lihaksia toki, mutta toisaalta kai se on kai aika harvinaista, että keski-ikäisellä ei vatsa pömpötä. Vaimokin oli kaunis, tottakai. Asunto meren äärellä, tottakai. Auto reilu vuoden vanha, tottakai.

  Mulla oli joskus työkaveri, tienas hitosti, sillä oli metallinen luottokortti ja kalliit aurinkolasit. Se otti myös salaa silloin tällöin vaimonsa adhd-lääkkeitä ja meni niistä ihan tillintallin ja istui parvekkeella kuuntelemassa Spotifyita. 

----

-Jälkikirjoitus-

Muutama vitsi: 

Mihin kissa oksentaa ensimmäiseksi?

-Sinun sielullesi.

Mihin kissa oksentaa ensimmäiseksi?

-Ei sillä ole väliä, kaikki päätyy kuitenkin tyhjyyteen.

Mihin kissa oksentaa ensimmäiseksi?

-Minne tahansa, mutta sinun täytyy hyväksyä se ilman vastarintaa. 

Check your insignificant privileges

"Tarkista etuoikeutesi" (englanniksi check your privilege) -sanonta liittyy siihen ajatukseen, että ihmisillä on erilaisia etuja tai helpotuksia elämässään pelkästään sen takia, mihin ryhmään he kuuluvat – ei omien ansioidensa takia.

Etuoikeuksia voi olla monenlaisia. Yleisiä esimerkkejä ovat:

• Ihonväriin liittyvät etuoikeudet (esim. valkoisena kokemasi syrjinnän määrä voi olla vähäisempi monissa maissa)

• Sukupuoleen liittyvät etuoikeudet (esim. miesoletetut kohtaavat tietyissä tilanteissa vähemmän seksismiä)

• Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät etuoikeudet (hetero-oletettuna ei yleensä tarvitse "kaapista tulla")

• Sosioekonomiset etuoikeudet (rikkaammalla taustalla on paremmat mahdollisuudet koulutukseen ja työelämään)

• Terveydentilaan liittyvät etuoikeudet (terve ihminen ei joudu miettimään esteettömyyttä joka paikassa)

• Kansalaisuuteen liittyvät etuoikeudet (oman maan kansalaisena saa monia automaattisia oikeuksia, joita maahanmuuttajalla ei ehkä ole)

• Uskontoon liittyvät etuoikeudet (enemmistöuskontoon kuuluvana ei usein joudu kokemaan epäluuloa tai syrjintää)

• Koulutukseen liittyvät etuoikeudet (korkeasti koulutettuna voi olla helpompaa löytää töitä ja tulla otetuksi vakavasti)

   Ja sitten shokeeraava juonen käänne. Kenen pitäisi tarkistaa etuoikeudet?

  Pitäisikö valkoisen lihaa syövän heteromiehen huokaista helpotuksesta, kun eihän valkoiset miehet ole enemmistö globaalisti.

  Globaalisti katsottuna valkoihoiset ovat vähemmistö – mutta kun puhutaan "etuoikeudesta", konteksti on yleensä länsimainen maailma (esim. Eurooppa, Pohjois-Amerikka, Australia), missä valkoihoiset ovat olleet enemmistössä ja historiallisesti vallan asemassa.

  Lyhyesti:

• Maailman väestöstä suurin osa on ei-valkoihoisia (Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa asuu valtava osa maailman ihmisistä).

• Länsimaisissa yhteiskunnissa (Suomessa, USA:ssa, Kanadassa jne.) valkoihoiset ovat olleet useimmiten enemmistönä ja monissa rakenteissa (poliittiset, taloudelliset) hallitsevassa asemassa.

Siksi vaikka globaalisti valkoihoiset eivät ole enemmistö, länsimaisissa keskusteluissa heiltä voidaan silti odottaa "etuoikeuden tarkistamista", koska siellä heidän ryhmänsä on historiassa saanut suhteellisesti enemmän valtaa, resursseja ja mahdollisuuksia.

Mutta... sitten toinen juonenkäänne. Sillä en parhaalla tahdollakaan voi samastua Nalle Wahlroosiin enkä Wolt-miljonääreihin. Eikä onneksi tarvitsekaan.

Mutta he ovat oikeasti niitä, joilla niitä etuoikeuksia on. Ei meillä muilla ole oikeasti etuoikeuksia kuin ihan vain kuriositeettina.

Etuoikeus ei tarkoita, että jokaisella valkoihoisella menisi hyvin.
Esimerkiksi köyhyys, syrjäytyminen ja huono-osaisuus koskee todella monia suomalaisia (ja yleisemmin eurooppalaisia) valkoihoisia ihan vakavasti.

Lapsiköyhyys Suomessa on kasvanut viime vuosina, ja aivan erityisesti myös suomalaisilla kantaväestön lapsilla. Tilastojen mukaan yhä useampi lapsi Suomessa elää pienituloisessa perheessä – ja tämä ei tietenkään ole sidottu vain maahanmuuttajataustaan tai etniseen taustaan.

Eli: valkoihoisuus ei suojaa esimerkiksi köyhyydeltä, mielenterveysongelmilta, koulupudokkuudelta tai rikkinäisiltä perhesuhteilta.
Etuoikeuskeskustelu tarkoittaa enemmän sitä, että "keskiarvolla" (tilastollisesti) valkoihoiset ovat monissa rakenteissa hyötyneet enemmän, mutta yksilötasolla se ei todellakaan tarkoita, että kaikilla menisi hyvin.

Tärkeä ero siis:

• Yhteiskunnallinen rakenne: Kyllä, historiallisesti valkoihoisilla on ollut Suomessa valtaa ja resursseja enemmän.

• Yksilöllinen elämäntilanne: Ei, kaikki valkoihoiset eivät elä etuoikeutettua elämää — moni kärsii köyhyydestä, työttömyydestä, syrjäytymisestä.

  Varallisuusluokka (eli rikkaus–köyhyys) on tärkeämpi erottelija nyky-Suomessa kuin esimerkiksi ihonväri.

  • Varallisuus keskittyy koko ajan pienemmälle joukolle ihmisiä.

  • Rikkaat rikastuvat nopeammin kuin köyhät parantavat asemaansa.

  • Tämä ilmiö näkyy Suomessakin, vaikka Suomea pidetään vielä melko tasa-arvoisena maana verrattuna moneen muuhun (esim. Yhdysvaltoihin).

  • Tuloerot (eli mitä ihmiset ansaitsevat vuodessa) on Suomessa pysyneet aika vakaina, mutta varallisuuserot (eli kuinka paljon omaisuutta omistat: asuntoja, sijoituksia, rahaa) ovat kasvaneet.

  Eli suomeksi:
  Ihmisten palkat eivät välttämättä eroa valtavasti, mutta omaisuuden määrä on alkanut jakautua paljon epätasaisemmin.

  Miksi näin tapahtuu?
  Muutamia syitä:

• Sijoitusomaisuus kasvaa nopeammin kuin palkkatulot → ne, joilla jo on sijoituksia, rikastuvat lisää.

• Perinnöt → varallisuus siirtyy yhä enemmän sukujen sisällä, eikä jakaudu uudelleen.

• Asuntojen hintojen nousu → suurilla kaupunkialueilla omistusasuntojen arvot nousevat, ja ne, joilla ei ole varaa omistusasuntoon, jäävät jälkeen.

• Verotus on keventynyt pääomatulojen osalta monissa maissa, mikä suosii rikkaita.

  Se, että lapsiköyhyys lisääntyy ja varallisuus keskittyy, kulkee käsi kädessä — eivätkä nämä ilmiöt kohdistu pelkästään vähemmistöihin, vaan vaikuttavat laajasti myös kantaväestöön, kuten suomalaisiin lapsiin ja perheisiin.

  Tää kaikki liittyy isompaan ilmiöön, mitä kutsutaan usein sosioekonomiseksi polarisaatioksi. Suomessa rikkain 10%:a omistaa 51,8%:a varallisuudesta ja köyhin 50%:a omistaa 4,8%:a varallisuudesta. Ja trendi on sellainen, että varallisuus tulee tulevaisuudessa aina vain enemmän ja enemmän keskittymään varakkaimmille.

  Mietin vain, että mitä etuoikeuksia tässä enää on tavallisella valkoisella miehellä, kun lapsille ei ole varaa ostaa ruokaa eikä itselle lääkkeitä.

  Jos ihminen elää köyhyydessä, joutuu taistelemaan perustarpeista (kuten ruuasta, lääkkeistä ja asumisesta), silloin "etuoikeus" kuulostaa usein todella ontolta ja loukkaavaltakin — ja ymmärrettävästi.

  Monissa "tarkista etuoikeutesi" -puheissa unohtuu se, että luokka eli ihmisen taloudellinen asema on valtavan iso ja todellinen asia.
  Jos sun perheellä ei ole varaa ruokaan, lääkkeisiin tai normaaliin elämään, silloin se on ihan todellista kärsimystä — eikä siihen auta mikään teoreettinen "etuoikeus" -selittely.

   Tavallisella valkoisella köyhällä miehellä ei siinä tilanteessa ole juuri mitään käytännön "etuoikeuksia", jotka tekisivät elämästä kevyempää.
  Ehkä jossain tietyissä kohtaamistilanteissa (esimerkiksi ettei tule heti epäiltyä rikolliseksi ihonvärin vuoksi), mutta se on pieni lohtu, jos elämä muuten on jatkuvaa taistelua.

• Pelkkä ihonväri tai sukupuoli ei riitä mittaamaan ihmisen elämän etuoikeuksia.

  Köyhyys, sairaus, syrjäytyminen ja yksinäisyys ovat ihan yhtä tärkeitä ja todellisia mittareita.

Etuoikeuspuhetta pitäisi laajentaa niin, että nähdään myös luokkaerojen ja köyhyyden merkitys — muuten koko keskustelu menee pieleen ja aiheuttaa vain vihaa.

 Eli nykyään monet tutkijat ja kirjoittajat ovat heränneet siihen, että pelkkä "valkoinen etuoikeus" tai "sukupuolietuoikeus" -puhe on liian kapeaa.

On alettu puhua siitä, että pitää yhdistää:

• Luokka (raha, köyhyys, työttömyys, koulutus)

• Ihonväri

• Sukupuoli

• Terveys ja toimintakyky

• Seksuaalinen suuntautuminen

• Alueellinen asema (esim. asutko köyhemmällä maaseudulla vai varakkaassa kaupungissa)

Tätä kokonaisuutta kutsutaan intersektionaalisuudeksi – eli että ihmisen elämäntilanne muodostuu monesta risteävästä asiasta, eikä mitään voi tarkastella yksin.

Esimerkki:

• Valkoihoinen rikas mies Helsingistä elää aivan eri todellisuudessa kuin valkoinen köyhä mies syrjäseudulta, jolla ei ole varaa lääkkeisiin tai bensaankaan.

• Molemmat ovat valkoihoisia miehiä, mutta yksi elää etuoikeudessa ja toinen elää selviytymistaistelussa.

Tämä uusi suuntaus vaatii:

• Ettei oleteta kenenkään olevan "etuoikeutettu" vain yhden asian perusteella (kuten ihonvärin tai sukupuolen).

• Että huomioidaan köyhyys ja syrjäytyminen ihan samalla vakavuudella kuin rasismi tai sukupuolittunut syrjintä.

• Että ymmärretään, että ihmisten ongelmat voivat olla täysin erilaisia, vaikka ulospäin näyttäisivät samalta.

  Tänä päivänä fiksuin tapa ajatella etuoikeuksia on nähdä, että kaikilla on erilaisia plussia ja miinuksia elämässään, eikä ketään pidä lokeroida vain yhden tekijän perusteella.

  Ja vielä suoraan sanottuna:
  Jos olet itse kokenut köyhyyttä, epävarmuutta, terveysongelmia tai ahdistusta siitä, ettet pysty tarjoamaan lapsille kaikkea mitä haluaisit — se on ihan todellinen ja raskas tilanne.
  Ei siinä tilanteessa voi rehellisesti puhua mistään "etuoikeuksien tarkistamisesta" ilman, että se kuulostaa irvokkaalta.

  Mä luulen, että miljardöörien tarkoitus on saada muut taistelemaan keskenään näiden eri tekijöiden puolesta ja vastaan, jotta saavat olla rauhassa ja huomio keskittyy muualle, vaikka maailma olisi parempi ilman varallisuuden keskittymistä.

  Tuo yllä mainittu on itse asiassa vanha ja tunnettu taktiikka, jota on historiassa kutsuttu eri nimillä, kuten:

• "Divide et impera" ("Hajota ja hallitse") — Rooman valtakunnasta lähtien käytetty periaate: jos saat ihmiset taistelemaan keskenään, he eivät uhkaa valtaapitäviä.

• "Luokkataistelun hajautus" — Marxilaisessa ajattelussa tätä kuvattiin niin, että hallitsevat luokat yrittävät jakaa alemmat luokat (esim. rodun, sukupuolen, uskonnon perusteella) toisiaan vastaan, jotta yhteinen vastarinta estyisi.

• Nykytermein: "identiteettipolitiikan kaappaaminen" — tarkoittaa, että ajetaan ihmisiä keskittymään pieniin erotuksiin keskenään, eikä huomata isoa rakenteellista ongelmaa: varallisuuden ja vallan keskittymistä.

  Käytännössä siis:

• Kun ihmiset riitelevät esim. ihonväristä, sukupuolista, seksuaalisuuksista tai mielipiteistä, energia ja huomio ei mene siihen, että vaadittaisiin parempaa tulonjakoa, verotusta tai demokratiaa.

• Sillä aikaa rikkaimmat voivat kasvattaa varallisuuttaan rauhassa ilman suurempaa vastarintaa.

• Ja maailma jatkaa polarisoitumistaan: rikkaille enemmän, köyhille vähemmän
  

  Se, että ihmiset taistelevat keskenään pienistä eroista, on äärimmäisen hyödyllistä niille, joilla on jo valta ja raha.
  Jos taas ihmiset löytäisivät yhteisen nimittäjän ("me kaikki haluamme ihmisarvoisen elämän ja oikeudenmukaisuuden"), silloin nykyinen järjestelmä voisi oikeasti järkkyä.

• George Orwell (kirjailija, "Vuonna 1984" ja "Eläinten vallankumous")

  "The real division is not between conservatives and revolutionaries but between authoritarians and libertarians."
  ("Todellinen jako ei ole konservatiivien ja vallankumouksellisten välillä, vaan autoritaaristen ja vapauden puolustajien välillä.")

  Martin Luther King Jr. (kansalaisoikeusjohtaja, USA)

  "We must learn to live together as brothers or perish together as fools."
  ("Meidän on opittava elämään yhdessä kuin veljet, tai hukuttava yhdessä kuin hullut.")

  Malcolm X (kansalaisoikeustaistelija, USA)

  "The oppressor will never teach you how to stop being oppressed."
  ("Sortaja ei koskaan opeta sinulle, miten lakkaat olemasta sorrettu.")

  Bernie Sanders (nykyaikainen poliitikko, USA)

  "The billionaire class is counting on you to be divided."
  ("Miljardööriluokka laskee sen varaan, että pysytte erillänne.")

  Sanders on sanonut: Rikkain eliitti tarvitsee hajanaista kansaa, jotta se voi jatkaa valtaansa.

• ---

PIENI VASTARINNAN OPAS: Hajota ja hallitse -strategian purkamiseen

1. Tunnista jakamisen yritys

• Kun näet, että ihmiset väännetään taistelemaan sukupuolesta, ihonväristä, uskonnosta tai jostain yksittäisestä identiteettitekijästä – pysähdy.

• Kysy: "Kuka hyötyy siitä, että me tappelemme keskenämme?"

---

2. Muista: yhteiset asiat yhdistävät enemmän kuin erot erottavat

• Suurin osa ihmisistä haluaa samoja asioita: ruokaa, terveyttä, vapautta, turvallisuutta, tulevaisuutta lapsilleen.

• Vaikka taustat tai mielipiteet eroavat, tavoitteet ovat yllättävän samanlaisia.

---

3. Keskity valtarakenteisiin, älä yksilön virheisiin

• Yksittäiset väärät sanat tai typerät somekommentit ovat pieniä asioita verrattuna siihen, että yhteiskunnan varallisuus ja valta keskittyy.

• Kysy: "Voimmeko yhdessä vaikuttaa isompaan ongelmaan, vaikka olemme eri mieltä pienistä asioista?"

---

4. Rakasta solidaarisuutta enemmän kuin oikeassa olemista

• Vastarinta ei tarvitse "täydellisiä liittolaisia" – se tarvitsee riittävästi yhteistä tahtoa.

• Aina ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta. Riittää, että halutaan muuttaa isommat rakenteet.

---

5. Nimeä oikea vihollinen

• Se ei ole naapuri, joka äänestää eri puoluetta.

• Se ei ole työkaveri, joka on eri mieltä jostain yksityiskohdasta.

• Oikea ongelma on se järjestelmä, joka jakaa resursseja ja valtaa yhä harvemmille, samalla kun enemmistö kamppailee peruselämän kanssa.

---

Loppulause:

"Yhdessä olemme vahvempia kuin yksin. Hajotettuina olemme hallittavissa."

 

 

 

Know your enemy

 Baabelin tornin kertomus löytyy Raamatun Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta (1. Moos. 11:1–9). Tarinan mukaan ihmiskunta oli tuolloin yksikielinen ja päätti rakentaa tornin, joka ulottuisi taivaaseen asti. Tämä symboloi ihmisten ylpeyttä ja halua saavuttaa jumalallinen asema omin voimin. Jumala kuitenkin puuttui asiaan sekoittamalla ihmisten kielet, mikä esti heitä ymmärtämästä toisiaan ja johti heidän hajaantumiseensa ympäri maailmaa. 

Kertomus voidaan tulkita varoituksena ylpeydestä ja ihmisten pyrkimyksestä asettua Jumalan asemaan. Se on myös selitys sille, miksi maailmassa on niin monia eri kieliä ja kulttuureja.

Baabelin tornin kertomus liittyy ihmisten haluun ylittää rajansa ja saavuttaa jotakin suurta, ehkä jopa jumalallista. Tekoälyssä voi nähdä jotain samanlaista: se on ihmiskunnan kehittämä valtava innovaatio, joka pyrkii ratkaisemaan ongelmia, ymmärtämään maailmaa ja jopa jäljittelemään ihmisen älykkyyttä. Ja sillä on täysi kyky poistaa kielimuurit ihmisten väliltä.

En tiedä onko lopun ajat käsillä. Tiedän, että ihmiskunta ei rakenna enää kovinkaan aktiivisesti temppeleitä. Sen sijaan datakeskuksia syntyy vauhdilla. Eikä meillä ole enää rukouksia, meillä on sen sijaan klikkauksia. Meillä ei muisteta pyhimyksiä, mutta me tunnemme influenssereita. Jokainen meistä on verkossa, meidän rahat on digitaalisia, meidän vuorovaikutus on tykkäyksiä ja meidän identiteettimme rakentuu virtuaalisesti. Ja samalla kun maailmassa on ennätysmäiset metsäpalot niin me voidaan ladata kännyköihimme mielenrauha-aplikaatioita.   

 

 

Ms.Merized & Petite Madeleine

Menettänyt jotakin, mutta ei saa päähänsä millään, että mitä. Tiedossa on, että se on jossain syvällä, jossain sydämen alla, siellä se painaa, mutta mikä se on - jää arvoitukseksi. Mitenkään sitä ei voi todistaa, mitään faktaa ei ole esittää - on vain tunne. Ja siihen tunteeseen luottaa automaattisesti. Sitä vain äkkiä pirstoutuu moisen tunteen alla. Ja se on siinä hienoa. Voi olla sen alla, vaikka se on itsensä sisällä. Se tunne on vääntynyt kaipuu – muistot, joita ei ehkä koskaan ollutkaan. Eikä tämä ole ylistys sille, että ennen oli paremmin. Koska oikeasti menneisyys ei ollut ihmeellinen, ei erityinen. Mutta sen hyväksyminen on osa jotain käänteistä itsensä löytämistä. Tässä on kyse siitä, että menneisyyskin oli tyhjä – ja silti se vetää minua puoleensa. Ei pitäisi muistella. Ei, koska nostalgia on kuin rakennuspalikoiden järjestämistä, vaikka ne eivät oikeasti sovi yhteen.

Se tunne on tosiaan hypnoottinen – kuin katsoisi hitaasti palavaa filmiä jostain unohdetusta onnen hetkestä, jonka näkeminen uudelleen sattuu, mutta josta ei halua kääntää katsetta pois.

Tämä tunne on niitä, jotka liikuttaa niin paljon vähemmällä – tämä tunne ei huuda, ei räisky – se kuiskii ja liukuu suoraan silmistäni katseena kohti sinua. Ja silti, katseessa on jotain kylmää.

SUBNET - A Portal Between Your Subconscious and the Cloud

 Tarjottiin mahdollisuutta resetoida murheet ja stressi. Hinta on aika kallis, mutta sen saa maksettua pois osamaksulla muutamassa vuodessa. Samalla tää tehostais ajattelua, opiskelu nopeutuis ja uutta tietoa vois ylipäätään omaksua monta kertaa tehokkaammin kuin mitä nyt on mahdollista. Pelottaa silti vähän, tästä ei oo mitään tuloksia tai kokemuksia pidemmältä ajalta. Ja mainos sinänsä ei oo pelkästään hehkutusta vaan mun mielestä siinä kyllä varoitetaan riskeistä ihan asiallisesti. Mitä mieltä ootte, pitäskö kuitenkin kokeilla?