Kaiken kaikkiaan minun täytyi olla elävä esimerkki siitä, että Hannu Hanhia todella on olemassa. Kaikki oli hyvin ja meni paremmin kuin kukaan osasi kuvitella.
Elämä hymyili ja näytti siltä, kuin sääennustaja olisi unohtanut miten sadepilviä piirretään kartalle.
Kaikki vammani olivat parantuneet.
Jokainen virheeni oli unohdettu.
Yhtäkään elävää vihamiestä minulla ei ollut.
Ystäväni olivat rikkaita, kauniita ja hyväntuulisia.
Minun sukseni niin sanotusti luisti.
Minun onneni oli kääntynyt ja hengitin samaan tahtiin universumin kanssa.
Minä kiitin jumalaa ja jumala ylisti minua.
Hetken aikaa olin korotettuna laulamaan enkeleiden kuorossa, sitten laskeuduin sulavasti maan pinnalle ja annoin tuoreen, pehmeän nurmikon silittää jalkapohjiani.
Rakkauteni oli ehdottomampaa kuin Desdemonalla.
Rakkauteni oli vapaa mustasukkaisuudesta, kateudesta tai omistushalusta.
Tunsin oloni nuoreksi, vaikka viisauteni puolesta saatoin olla jo paljon elämää nähnyt.
Luulin, että tästä oli tullut synkkä paikka, mutta mitä vielä!
Täällähän oli kaikki kultaa, paitsi marmori, joka hohti kilpaa hampaideni kanssa.
Elämä oli pyyhkinyt pois kiireen ja riittämättömyyden.
Elämä oli antanut tilalle pyyteettömän ihailun
ja tunnustuksen sanoistani, teoistani ja pelkistä aikeistani.
Lyhyesti sanottuna, kaikki oli täydellistä.
Ja kaikki meni koko ajan parempaan suuntaan.
Jopa oksennukseni kannatti pussittaa ja myydä kalliilla eteenpäin.
