Jaloviina

Pehmeä, suorastaan samettinen rakenne. Lämmin ja syleilevä ote kielestä jokaisella pisaralla. Tylsä ja laimea humala, joka siitä seuraa. Aivot pysähtyvät ja askeleista tulee epävarmat. Pöyhkeä ja itsevarma maku, tuoksu on päällekäyvä, Jaloviina on kuin uhmaikäinen lapsi, jota ei ole piiskattu tarpeeksi, sellainen rääkyvä ja huomiota vaativa äpärä. Jaloviina ei teeskentele olevansa herrojen juoma vaan se on hinnoiteltu niin, että pahinkin rappioalkoholisti voi edes kerran kuukaudessa rahojen tullessa tilille ostaa tuota pullollisen ja samalla selittää itselleen kuinka kaikki on nyt hyvin. Se on moukkamainen juoma, täynnä moukkamaista asennetta kaikkea kohtaan. Se ei edes yritä yllättää. Sen ainoa etu piilee siinä, että siinä on riittävästi alkoholia, jotta halutessaan humalatilan saavuttaa vikkelästi. Kukaan vakavasti otettava sommelier ei suosittele sitä.

Siksi minä juon sitä. 

Juxtapose

Olipa kerran tarina, tosi tarina tällä kertaa. Se kertoi sinusta, minusta ja oikeastaan ihan jokaisesta. Siinä tarinassa miehet kertoivat naisille kuinka vahvoja ja urheita he ovat ja naiset antoivat ymmärtää olevansa puhtaita ja viattomia. Eikä siitä voinut syyttää ketään, me olisimme halunneet, että kaikki on sellaista. Me olisimme halunneet, että sankareita on ja jossain on aidosti joku, joka ansaitsee tulla pelastetuksi. Ja melkein sellaistahan se olikin. Pieniä kauneusvirheitä siellä täällä, hieman valkoisia valheita ja satuttavia salaisuuksia. Mutta vaikka aika kului, tiesi jokainen sisimmässään, ettei juuri hänestä ollut sittenkään sankariksi. Ei kaikkien niiden tekojen jälkeen. Ei sankarit satuile, eikä ne luo illuusioita paremmasta. Siksi me ollaan kateellisia niille. Ne on niin hyviä. Ja me ei olla. Me ollaan mokattu monta kertaa, milloin itsekkyyden takia, milloin ahneuden. 

Ja me jatketaan mokaamista. Me yritetään kasvattaa meidän lapsista parempia. Mutta ne näkee läpi. Ne näkee meidän sanojen ja tekojen välisen ristiriidan. Ja aika hyvin aikuisetkin näkee sen saman ristiriidan. Mutta aikuiset osaa myös ummistaa silmänsä sellaiselta. Varsinkin mitä tulee omien sanojen ja tekojen väliseen konfliktiin. 

"Dark, dark! The horror of darkness, like a shroud. Wraps me and bears me on through mist and cloud." Nämä sanat kuningas Oidipus huusi sen jälkeen, kun hän oli puhkonut silmänsä omin käsin. Hän ei kestänyt sitä tekopyhyyttä mitä hänen jalot aatteensa verrattuna kurjiin tekoihinsa saivat hänet tuntemaan. Hän ei oppinut sulkemaan silmiään omilta virheiltään. Ja siksi hänen tarinansa on noin koominen.

meille on lokeromme

I'd lost to swamp

Saan sut tuntemaan.

Että olet olemassa ja tärkeä.

Mutta mä tarviin siihen aikaa. 

Mä tarviin, että pysähdyt hetkeksi ja kuuntelet. Että otat sanat vastaan. Ettet heti ole keksimässä vastaväitteitä. Olet hetken avoin. 

Utelias. 

Ja aavistuksen epätoivoinen.

En saa sua ehjäksi, mutta saan sut tuntemaan, että on toivoa. 

Ehkä. 

Jossain. 

Kaukana. 

Saan sut tuntemaan, ettet ole yksin. 

Ettet ole hullu tai totaalisen väärässä sen suhteen mihin uskot pohjimmiltas.

Vaikka mä oon väärässä, se ei haittaa. Me ollaan kaikki väärässä. Koko ihmiskunta on luisunut väärille raiteille ja meitä puserretaan muottiin, jonka joku muu loi. Naisilla ei ole kainalokarvoja ja miesten kosmetiikka myy enemmän kuin koskaan. Koska me ei riitetä näin. Meidän pitää mahtua siihen alati muuttuvaan muottiin, jonka joku muu loi.

Nykyään kirjailijat varoo loukkaamasta ketään. Ne vaan kirjoittaa omista kipupisteistään ja häpeän kokemuksistaan. Koska se on nykyään se juttu. Enää ei saa pahoittaa kenenkään minäkuvaa, vaikka koskaan ihmiskunnan historiassa ei ole ollut näin paljon karsinoita mihin meitä on survottu eikä etikettejä mitä meihin on lyöty nyt.

Koska jokainen on niin arvokas. Niin arvokas, että maapallon kantokyky ei sitä kestä. Meitä on liikaa. Meitä on enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa on ihmisiä ollut. Silti koskaan ihmiset ei oo ollu näin yksinäisiä.

Me ollaan hukattu ihmisyys. Me ei olla enää ihmisiä. 

Me ollaan nykyään joku tutkinto ja osapuoli parisuhteessa ja urapolulla jossain vaiheessa ja kumppaneita kauppaliikkeille ja yhteistyötahoja meidän lapsia kasvattaville viranomaisille. Me ollaan olemassa, jotta me voidaan toteuttaa meidän unelmia, elää täyttä elämää ja kasvaa henkisesti niin saatanan suuriksi, että meidän päät räjähtäis ellei me käytäis terapiassa.

Me ollaan haaksirikkoisia sieluja seilaamassa riippuvuudesta toiseen. Me ollaan haamuja, jotka pelkää pimeää enemmän kuin oikeita haamuja. Joka päivä me ollaan monta tuntia internetissä imemässä ajatuksia, mitä joku muu on ajatellut meidän puolesta. 

"Cogito, ergo sum." -Ajattelen, siis olen olemassa. 

Olisipa Descartes nähnyt vuoden 2020 ja kuinka kukaan ei enää ajattele, vaan kaikki postaa sisältöä. 

(Oh the irony)

I know she is gone

1...2...3... ja niin edelleen.

Rationaalilukuja on ääretön määrä. 

Mutta irrationaalilukuja on vielä enemmän. Näistä kuuluisin on pii eli π.

Ja tämä kuvaa meitä kaikkia. Järkeviä, suhteellisuudentajun omaavia ihmisiä on paljon. Mutta hulluja, järjettömiä on paljon enemmän. Ja kuuluisimmat niistä ovat todella hulluja. 

Zero divided by zero

Ongelma on siinä, että otsikot ovat parempia kuin itse teksti. 

Ja se on nykyaikaa.

Ongelma on siinä, että eläimellinen paine ei tee ihmisestä timanttia vaan pikkuhiljaa rappeuttaa aivot.  Ei elämä epämukavuusalueella kehitä, se saa aikaan stressin ja sitä kautta matala-asteisen tulehdustilan. Ja jos sitä ei hoida niin se voi lopulta tappaa.

Ja sekin on nykyaikaa.

Aina sanotaan, että nollalla ei voi jakaa. Mutta voi, kun jakaa vaan. Ja montako kertaa nolla menee sitten itse nollaan niin se menee siihen yhden kerran. Helposti. Se menee siihen vaikka kaksi kertaa.   Tai kuinka monta kertaa tahansa. Kokeile vaikka laskimella 0/0 = 1.

Ja se onkin sitten jo tulevaisuutta.

Ongelma on siinä, että kaikkiin ongelmiin ei ole olemassa vastauksia. Ja aina sanotaan, että nollalla ei voi jakaa, vaikka nollalla voi kertoa. Se on helppoa, esim 0*2 = 0. Kokeile vaikka helmitaululla.          Ja jos jollakin voi kertoa niin silloin sillä voi myös jakaa.

_ _ _ _ _ _ 

Niin kutsuttu alkuräjähdys sinkosi materian ympärilleen ja räjähdyksestä johtuva liike muodosti kitkattomassa tilassa pyörimisliikkeen, koska kappaleilla on oma gravitaationsa, joka aiheutti hidastumisen kappaleille itsellään. Siksi maapallo pyörii edelleen. Ja me putoamme kohti oman galaksimme keskustassa olevaa mustaa aukkoa, koska sen massa on niin valtava, että se vetää puoleensa kaikkea ympärillään olevaa. Me emme putoa sinne pystysuoraan vaan kierrämme kehää kuin pallo ruletissa. Ja syy on siinä pyörimisliikkeessä mikä meille annettiin aluksi. Mutta sillä ei ole väliä onko suuntamme pyörivä vai luotisuora, koska avaruudessa ei ole lopulta suuntaa, ei ole alaspäin tai ylöspäin universumin mittakaavassa. Ja kaikilla kappaleilla on putomiskiihtyvyytensä, siksi on vaarallisempaa hypätä kymmenestä metristä maan pinnalle kuin puolesta metristä. Mutta vaikka nopeus kiihtyy pudotessaan niin samalla aika hidastuu. Mitä lähempänä ollaan meitä puoleensa vetävää kappaletta, sitä hitaammaksi ajan kulku käy. Ja mitä korkeammalla ollaan meitä puoleensa vetävästä kappaleesta niin aika vastaavasti kulkee nopeammin (Kaksosparadoksi)

Ja se voi tuntua oudolta, mutta se ei ole. Aika ei ole muuta kuin ulottuvuus. On helppo ymmärtää, että puun latvasta maan pinnalla olevat asiat näyttävät pienemmiltä kuin maan pinnalla samalla tasolla katsoen. Samalla tavalla ajan perspektiivi venyy.

Siksi myöhästyn joskus tapaamisista.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ 

Rakennetaan valtava säiliö. Mitat sillä ovat niin, että leveys on viisisataa metriä, korkeus kymmenen metriä ja syvyys kymmenen metriä.

Jos tuo säiliö asetetaan niin, että pisin sivu on maata vasten (muistuttaisi hieman uima-allasta) ja täytettäisi se vedellä niin montako desilitraa siihen menisi vettä?

Ja jos tuo säiliö asetettaisiin "pystyyn" niin, että sillä olisi korkeutta se viisisataametriä ja se muistuttaisi enemmän tornia ja täytettäisiin sitten vedellä niin montako desilitraa siihen menisi vettä silloin?

-Ja vastaus ei ole, että yhtä paljon.

Ei, koska pystyssä ollessaan pohjalla oleva vesi pusertuisi kasaan yllä olevan veden massasta sekä paineesta ja mahtuisi tiiviimpään tilaan kuin säiliön pinnalla oleva vesi. 

Vesi ei pysty kannattelemaan itseään määräänsä enempää.

Siksi maaten on kevyempi olla ja seistessä oloni on joskus turhankin raskas.

Which choice is more fear driven?

Varmuudella voidaan sanoa, että tulevaisuus on tyystin erilainen kuin oli menneisyys. 

Ja sitä ei vain muista tai tajua. 

Siksi kai tulevaisuus pelottaa, kun ei oikein tiedä mitä odottaa, 

mutta alitajuisesti vaistoaa, että sieltä on kyllä tulossa jotakin muuta kuin mihin on totuttu. 

Huomaan olevani kateellinen. 

Kaikille niille, jotka älysivät kärsiä menneisyydessä, jotta tulevaisuutensa olisi helppo. 

Itse valitsin toisin. Päätin olla tekemättä mitään. 

Siksi en odota huomiseltakaan mitään, en aio edelleenkään tehdä mitään. 

Mutta se ei vaimenna tuomarin ääntä päässä. 

Se ei vaimenna sitä loputonta 'mitä jos...' kysymysten tulvaa.

 

Ota kii

Vaikka seisoisi keskellä näyttämöä, ei välttämättä näe mitä näytelmässä tapahtuu oikeasti. 

Pitää olla kauempana, ei riitä, että on eturivissä vaan vieläkin kauempana. Sitten vasta näkee kunnolla, näkee miten kukin on asemoitunut ja helpompi seurata mitä sivulla tapahtuu, kuka katsoo ketä ja kenen luokse seuraavaksi ollaan menossa. 

Ja sitä paitsi keskellä näyttämöä voi olla niin keskittynyt vain omaan suoritukseen, että ei edes huomaa mitä muut aikovat tai ovat pahimmassa tapauksessa jo tekemässä.

Siksi ihminen ei lähde, vaikka vaara uhkaa. 

Siksi ihminen tulee yllätetyksi, vaikka kaikista muista oli selvää se mitä seuraavaksi tapahtuu. Siksi hirviöiden kannattaa vaania. 

Aina sanotaan, että uhria ei pidä syyllistää, mutta olisiko jotain voinut tajuta, jos osaisi tulkita pieniä vihjeitä paremmin? 

Olisiko hälytyskellojen pitänyt soida? 

Voiko putoavan pallon suunnan ennustaa?

Should we ever be apart

 

I made my garden into ocean, I made my playground to space out

Ajan pysähtymisessä on tiettyä kauneutta.

Se kun näet kaiken hidastettuna, pystyt ennakoimaan ja sitten reagoimaan ajoissa.

 Ajan pysäyttäminen on melkein kuin taikuutta.

Siinä valo väreilee ilmassa ja luo jopa pölypalloihin spektrin kaikkine sateenkaaren väreineen.

Siinä hetkessä kannattaa vastustaa kiusausta ja olla vain menemättä takaisin menneeseen, vaikka se tuntuu oikealta vaihtoehdolta. Mutta se on ansa, menneisyys on pilaantunutta vettä, se on happamaksi mennyttä mansikkaa ja homeista viiniä. Menneisyys on melkein pelkästään mätää lihaa.

Muista tämä ja nauti siksi kaksin verroin pysäytetystä tästä hetkestä. Ei tämäkään kestää ikuisesti vaan kohta tapahtumat kiihdyttävät ja ottavat kiinni tulevaisuuden, nämä tuppaavat kuroamaan hävityn ajan hyvin taitavasti. Hetkellä on aikansa ja paikkansa ja siitä kannattaa olla kiitollinen niin kauan kuin se kestää.

Pian se taas kiitää kuin aina ennenkin. Se kiitää kuin noiduttu kotka eikä anna minkään häiritä liitoaan. Ajan pysäyttämisessä on sekin kauneus, että se on se hetki kun saan pitää sinua kiinni kädestä, pitää sylissäni enkä epäile, etteikö sinustakin tämä olisi juuri näin hyvä. 

Ehkä on niin, että jos tämä jatkuisi ääreettömyyteen ja sen yli niin tällä ei olisi mitään arvoa. Että juuri se tekee tästä niin mittaamattoman arvokkaan, että joudun tämän menettämään joka tapauksessa. Siksi tämä hetki on kallis, siksi haluan jakaa sen sinun kanssasi.

 

I'm so goddamn frail

Me kaipaamme turvaa, haluamme syliin ja painaa pään jonkun vahvemman suojaan.

Haluamme, että voimme irroittaa ja luottaa siihen, että meistä pidetään kiinni.

Homomorphic encryption brute force assault

💀

Mä en ole susta ylpeä.

Sut pitäis viedä hoitoon. 

Katkaisuhoitoon.

Suljetulle osastolle hoitoon.

Jonnekin hyvään hoitoon.

Mutta...

En vie sua enää minnekään.

En vie edes sun arkkua hautaan, 

vaikka luultavasti odotat ja luulet mun lopulta tekevän niin.

Sä valitsit itse olla jotain muuta, kuin se mitä mä tarvitsin.

Ja tietenkin sulla on oikeus tehdä niin.

Ja mulla on oikeus olla hyväksymättä sitä.

Enkä mä tiedä oliko sulla ikinä voimia tai järkeä valita toisin.

Olitko säkin vain lyöty niin rikki, ettet pystynyt muuhun?

Otitko sä vastaan osumat, jotka oli tarkoitettu mulle?

Sä luovutit joka tapauksessa tän elämän suhteen.

Eikä tää olekaan sen arvoista, että tästä pitäisi kauheasti tapella.

Ehkä...

Ehkä mäkin yrittäisin enemmän, jos sä olisit yrittänyt enemmän.

Ehkä tää on kierre, jota kumpikaan meistä ei voi katkaista.

Mä toivon sulle rauhaa.

Ja mä toivon, että jätät mutkin rauhaan.

Ihan niin kuin mä jätän kaikki muut.

Ehkä mä en ole sen arvoinen, että sun kannattais yrittää hieroa sopua.

Ehkä mä olen meistä se, joka pitäis viedä jonnekin.

Teurastamolle ruhoni kanssa.

Polttohautaukseen elävältä.

Junaraiteille nukkumaan huumattuna.

Kukaan ei ole meistä ylpeä.

🔚