I'm giving you a night call to tell you how I feel

Auton lentäessä katon kautta ympäri pienen hetken ajan on painoton olo. Sitä ei oikein ehdi tajuamaan siinä varsinkaan kun nopeudet ovat yli sadan kilometrin tunnissa kolarin tapahtuessa. Mutta siinä on pienen hetken ajan kevyt kuin ilma vain pian törmätäkseen johonkin ja silloin kaikki painaakin moninverroin enemmän. Tai ei oikeasti paina, mutta liike-energian siirtyessä elimistöön se tuntuu siltä ja vaikutukset ovat samat kuin jos oikeasti painaisi vaikka tuhat kiloa.

Kaikista vanhoista klassikoista tehdään uusia versioita. Tulee nopea tempoisia televisiosarjoja romaaneista, jotka alun perin olivat hitaita kuin ajatukset elokuun illassa, siinä kun makaa pellon laidalla ja antaa auringon hiljaa hiipua. 

Kerran kun nuori neiti - emme tiedä hänen nimeään - makasi tuolla tavalla maata vasten ja sillä välin kun taivas oli hänelle kattonaan yläpuolellaan meni hänen päänahkansa läpi pieni loinen, se oli aikansa ollut maan uumenissa, mutta jostain syystä noussut kamaralle. Se suuaukollaan kaiversi reitin läpi ohuen ihon takaraivolta ja teki pesän luuta vasten. Se keräsi aikansa ravintoa nuoren neidin verestä ennen kuin aloitti munimisen. Ja niitä munia tuli paljon. Ja ne levittäytyivät verenkierron mukana kaikkialle tuossa nuoressa neidissä. 

Ensiksi alkoi huonovointisuus, epäiltiin alhaista hemoglobiinia ja/tai nuoren naisen mielen oikkuja. Sitten vatsavaivat yltyivät niin pahoiksi, että hän ei päässyt sängystään ylös ja lopulta pääkipu oli niin vallaton, että nuorelta neidiltä meni näkökyky. Hän itki sokeilla silmillään ja raapi kurkkuaan, jota kutitti. Vasta kun hänen ulosteensa ei ollut enää ulosteen väristä tai muotoista huomattiin, että sekin koostui jostakin muusta, se itse asiassa kuhisi loisia ja niiden munia.

Vanha perhelääkäri sekoitti pratsikvanteelia useita annoksia ja lopulta nuori neiti toipui. Hän ei lopettanut haaveilua eikä niityllä makoilua.  

a hole in the ground and a hole in the heart

 Ilmassa oli lohdun sanoja. Vähän ja pieniä, mutta kuitenkin. Moni ote lipesi, irtosi pikkuhiljaa vaikka kuinka yritettiin pitää kiinni. Ja jotkut otteet pysyivät, vaikkei niistä edes huolehdittu sen enempää. Sellaista se on, jokaiselle luopumiselle on oma aikansa ja onneksi joihinkin aikatauluihin voi vähän vaikuttaa. Sitä miettii vain, että mihin seuraavaksi. Kuin unessa törmäilen seiniin ja esirippuihin ja sotkeudun verhoihin ja kompastelen johtoihin lattialla, valot sammuksissa esityksen aikana, jotta illuusio lavalla ei mene rikki. Pitää olla hiljaa, hiipiä ja koittaa katseella viestittää. En tunne näistä ketään. Olen ollut täällä kauan, mutta en ole oppinut tuntemaan ketään. En oikein jaksa tutustua, kun kiinnyn niin helposti ja tiedän, että tulee se päivä, jolloin pitää luopua. Parempi pysyä omissa oloissa, ei jaksa enää menettää.

Mutta ihan kaikkea ei tarvitse menettää.

On jotain mikä pysyy.

Eksyisin lopullisesti ilman sinua. Olet kaukana, mutta et liian kaukana. Olet parallaksi. Olet se millä voin mitata oman sijaintini ja etäisyyden muihin tässä avaruudessa. Ja nokkelaa, että sitä voi eksyä, vaikka pysyy itse paikoillaan koko ajan. Mutta se on mahdollista, koska muu avaruus ympärillä liikkuu niin vauhdikkaasti. Kaikki loittonee. 

It feels vulgar

 Semmmosta sitten. Ajomiehiä ja salaliittoja. Vaikea pysyä kärryillä enää. Tai vaikea pysyä järjissään. Mutta eipä sillä väliä oo. Ei oo koskaan ollutkaan. En jaksais yrittää, kun ei muutkaan. Nyyh nyyh, pyyhi kyyneleet samalla rätillä millä perse.

Hendersson - Is your watch on the right time? Andersson - I got this from here!

 Kun olin nolla, sain vain olla.

Kun olin yhden, tajusin avaruuden syvyyden.

Kun täytin kaksi, ilmestyi huoneeni seinälle verellä piirretty raksi.

Kunnes tuli iäkseni kolme, alkoi vintiltä kuulumaan louhen polje.

Vuosia neljä ja en enää ollut ehjä.

Sitten viisi ja perhettäni kohtasi kriisi.

Olin kai kuusi, kun poliisi ovella huusi.

Sitten seitsemän ja näin vanhempieni pois menevän.

Kahdeksan ja alkoi olla loppu elämäni ankean.

Vuosia minulla oli yhdeksän ja tiesin kohtaloni olevan synkeän.

Minusta tuli kymmenen ja leijailin kohti taivasta lailla höyhenen.

Nyt kai olisin yksitoista, mutta ei valo enää silmissäni loista.

Sitten viimeinen luku ja se on kaksitoista, en saanut kokea vuotta moista.

Runoanalyysi seuraavaksi:

Siinä runossa yllä on kuukaudet, siinä on koko vuodenkierto ja se alkaa tietysti vuoden alusta. Ensimmäinen kuukausi niin kylmä, että silloin ei tehdä mitään, ollaan peiton alla ja odotetaan talven loppua. Kunnes tulee toinen kuukausi ja sulaminen alkaa, seinät, kalliot ja pinnat saavat sulavasta vedestä norojen luomaa taidetta pinnoilleen. Kolmas kuukausi on jo sellainen, että valon määrä kolkuttelee sielua suloisesti, tasaisesti lisääntyy kirkkaus. Neljäs kuukausi on murros, talvi on todella ohi ja luonnon on pakko herätä. 

Viiden kuukausi ja se luonto todella herää eloon, yhtäkkiä kukoistaa ja värien loisto on huikea. Kuudes kuukausi on se kun aurinko jälleen meidät hylkää, alkaa päivä lyhenemään, viimeinen hetki pitää kiinni valosta ennen kuin se komento tähdeltä tulee kääntyä kauemmas meistä. Seitsemäs kuukauden kierto ja vuosi alkaa kääntämään selkäänsä, valmistautuminen kohti tulevaa pimeyttä, hyvästien aika ihanalle kesälle, jonka huomassa on saanut olla. Kahdeksas kuukausi ja elonkorjuu alkaa, loppu kasvukauden ja siten sadonkorjuun ja viikatemiehen - kirjaimellisesti - aikaa. 

Yhdeksäs kuukausi ja päivä ei ole pitkä, synkkyys taitaa voittaa taas. Kymmenes kuu ja muuttolinnuista viimeiset matkansa aloittavat. Yhdestoista kuukausi ja pimeys on vallannut maan, ei loista valo ei, Kahdestoista kuukausi, loppu ja hyvästely, toivotaan, että uusi vuosi on hyvä ja onnellinen.

Onko pakko olla näin ikävää? Onko pakko olla näin ahdistunutta? Missä rusketusrajat ja missä pornografia? Missä nopeat naurut ja GIF-animaatiot, jotka hihityttää? 

It is impossible for modern people to understand

 Jotkut asiat ovat luonnollisia, mutta väärin. Jotkin asiat kauhistuttavat, mutta olivat ihan arkea vielä eilen. Ihminen muuttaa käsitystään moraalista kerran vuosisadassa. Se kutsuu sitä henkiseksi kasvamiseksi. Jokainen sukupolvi kokee olevansa aatteessaan jalo ja sivistynyt, mutta sukupolvet ovat ainoastaan humaltuneet omasta erinomaisuudestaan. 

Me paheksumme nyt vanhoja kirjoja, joissa mielestämme on vääristyneitä arvomaailmoja ja päähahmojen valinnat edustavat jotakin ummehtunutta stereotypiaa. Mutta me olemme sokeita täysin ja tekopyhiä sen edessä millaisia valintoja nyt teemme itse. Meistä on oikein kinastella siitä millaisia pronomineja tulee käyttää itsestä tai toisista henkilöistä, mutta me emme hiisku mitään siitä, että valtaa pitää lihavat poliitikot. Ja tuo on ajatuksena ihan hassu - mitä vikaa tai tuomittavaa lihavissa poliitikoissa voisi olla? Mutta niissä on. Sillä miten kukaan voi luottaa poliitikkoon, joka on ylipainoinen? Ei hän osaa pitää huolta edes itsestään vaan ahmii verovaroin epäterveellistä ravintoa, vaikka kaikki mahdollisuudet tehdä oikeita valintoja on sellaiselle helpompaa kuin kenellekään muulle. Miten lihava poliitikko voisi tietää mikä on parasta maalleen tai edes edustamalleen puolueelle, jos hän ei tiedä mikä on parasta hänelle itselleen. Enkä minä tuomitse lihavia - varsinkin köyhien on usein pakko syödä epäterveellisesti, koska terveellinen ruoka on hinnoiteltu ulottumattomiin.

Mutta lihavia poliitikkoja voi ja pitää tuomita. He eivät osaa pitää huolta itsestään, joten miten he osaisivat pitää huolta edustamastaan maasta. Lihavuudessa ei ole hävettävää. Mutta lihavuus ei ole terveellistä. Laihuudessa ei myöskään ole mitään hienoa tai ylpeilemisen aihetta. Ei laihuus ole terveellistä. 

Pitää olla lihaksia. Se on terveellistä.

En muista kuka olisi lihaksikas poliitikko.

Mutta jatketaan kinastelua siitä, että tarvitaan tasa-arvoa, vaikka pitäisi puhua siitä, että miksi aivoistamme löytyy polystyreenin ja polyvinyylikloridin hiukkasia eikä kukaan ole vaatimassa korvauksia kemianteollisuudelta. Jatketaan kinastelua siitä mikä on oikea ruokavalio eikä hiiskuta sanallakaan siitä kuinka älypuhelinten akkujen raskasmetallit ovat saatu lapsityövoimalla kerättyä. Ja jos voimia jää niin kinastellaan vielä siitä kuinka jonkin tietyn vähemmistön ääntä ei kuunnella tarpeeksi, mutta samalla tilataan ultrapikamuotia joka viikko suoraan kotiin ja annetaan silti samalla sosiaalisen median algoritmien kiihdyttää vihaamme entisestään jotain tiettyä sukupuolta, uskontoa, poliitikkoa, aatetta, kulttuuria, tiedettä tai mitä tahansa vastaan. 

Koska meillä on joulu.

A day in the life

 Ikävä aikoja jolloin Clint Eastwood esitteli asettaan rikollisille ja totesi sen olevan tehokkain käsiase maailmassa. Vaikka eihän se ase itseasiassa ollut kovin kummoinen. Toki Magnum 44 on tavallista revolveria vankempi ja lujatekoisempi, mutta se mikä siitä teki niin tehokkaan oli kylläkin luodit. Tavalliseen revolveriin ei edes mahtuisi Magnumin luodit ja vaikka mahtuisi niin tavalliset revolverit eivät kestäisi kauaa niitä voimia mitä Magnumin luodit aikaan saavat. Ja olihan Magnumissa pidempi piippu, toi vakautta ja tarkkuutta aseeseen, mutta kyllä ne luodit olivat se juttu mikä siitä teki niin legendaarisen. 

Ongelma vain on se, että millaiset luodit tulisi sitten valita Magnumiin, sillä niitäkin on erilaisia. On onttokärkisiä sekä täysmetallivaippaisia. Onttokärkisen osuessa kohteeseen luodit laajenevat hyvin voimakkaasti ja aiheuttavat uhriin hyvin vakavia vammoja rikkoen kudosta ja luita isolta alueelta, ei ole liioiteltua sanoa, että sellaisen osuessa päähän koko pää räjähtää. Täysmetallivaippainen luoti sen sijaan pysyy paremmin kasassa ja omaa paremman läpäisykyvyn ja tekee siitä hyvän vaihtoehdon, jos uhrin edessä on vaikka paksu ikkuna tai auton ovi. Sellainen luoti ei pysähdy ihan pienestä. Jos siis pitäisi valita niin rullaan kannattaa ladata joka toiseksi luodiksi onttokärkinen ja joka toiseksi vaikka kovavalettu Buffalo Boren Heavy .44 340-grainin +P+ hard cast luoti, joka osuessaan vaikka luotiliiviin aiheuttaa luunmurtumia uhrilleen ja varmasti kaataa maahan. On hetkiä, jolloin rintakehään osuessaan uhrilta lamautuu hengitys jopa minuutiksi. Voi tulla keuhkoruhjeita ja/tai sydämen kontuusio.

Ja nyt puhutaan luotiliiveistä, joissa on panssari- tai keramiikkalevyjä, siis nelostason suojaus. Aivan perusluotiliivit eivät pysäytä tuollaista luotia vaan jatkavat matkaa aina uhrin luihin ja niiden läpi kyllä.

Ihmiskunta keksii hienoja aseita. Hullua ihmiskunnassa on, että esimerkiksi sodassa onttokärkiset luodit ovat kiellettyjä. Miksi? Eikö sodassa ole tarkoitus aiheuttaa tuhoa? 

Barbed wire/poem/exposure/underwear/diluted

On olemassa tutkimuksia siitä kuinka jahtaamalla onnea tekee itsensä vain onnettomaksi. Ja tavallaan se on ihan järkeenkäypää. Ja mitä tärkeämpää onnellisuus on niin sitä enemmän saa kokea sen sijaan alakuloa. Ja tavallaan sekin on ihan ymmärrettävää. Helposti sitä alkaa vertailemaan itseään muihin, jos tavoittelee vain onnea itselle. Sitä äkkiä nostaa riman niin korkealle onnen suhteen, ettei sitä voi mitenkään ylittää. Siksi psykologeilla onkin ohje, että älä jahtaa onnea.

Luovu onnen tavoittelusta.

Niinkö?

Toimiiko se rahan suhteen? Jos lakkaan yrittämästä rikastua niin saanko yhtäkkiä valuuttaa taskuihini? Jos minulla on nälkä niin en suuntaakaan matkaani kohti lähikauppaa vaan meditoin kenties ruokahaluni pois. Jos olen yksinäinen niin tuleeko minun vältellä ihmisiä kaikin mahdollisin tavoin? Mitä järkeä on luopua siitä mitä haluaa? Siitä mitä tarvitsee?

Jos mieleni tekee hengittää niin onko oikein tukkia henkitorvi onnenkekseistä saaduilla ennustuksilla? Onko varmasti toimiva tapa manifestoida happi valkosoluille perinteisen hengittelyn sijaan?